Oliko oikein totta se eletty elämä Romakkaniemessä, vai oliko hän vielä nuori, naimaton mies, joka kulki metsäojan varsilla saukonrautoja virittämässä?
Varhain aamulla hän pääsi Juho-veljen luo, lapsuuden kotiin, Lampsijärven Honkasaajoon. Eikä moneen viikkoon jaksanut vuoteesta nousta.
12.
Vasta kevättalvella, jolloin lumi vielä oli paksuimmillaan eikä kevään kevät vielä ollut mitään mahtanut kiveliön kinoksille, vaikka valon valta oli enentynyt, joutui Romakkaniemi myytäväksi.
Huhtikuu oli jo puolivälissä.
Porolompaloon asti oli kruununvouti, talon myyjä, apulaisineen hevoskyydillä päässyt, askeltietä kävelyä ajaen. Mutta siinä nousikin herroille tie pystyyn. Ei ollut Viojärveen päin muuta kuin suksen latu, jota poromiehetkin jolloinkulloin kulkivat.
Airis-Mikko oli herroille hommannut ajoporot, että siitä pääsisivät porokyydillä matkaa jatkamaan. Mikolle oli tämä uusi vallesmanni asiasta ilmoittanut ja pyytänyt häntä oppaaksi herroille. Mutta kiukkuaan purki kruununvouti, joka oli outo täällä pohjoisilla mailla. Hän ei ollut ennen istunut poronpulkassa eikä ollut erinomainen hiihtäjäkään, vaikka oli nuori mies. Ja hintelä, laiha ja vähäruokainen herra oli hänen kirjurinsakin, niinkuin nälkiintynyt koira herransa perässä. Puulaakin puolesta oli Kemppainen matkassa. Hän oli jo saapunut porollaan vuorokautta ennen Porolompaloon ja siinä herroja vartonut.
Silmäpuoli Anna-Kreeta hääräsi siinä, savuava piippu suussa, ja teki kruununvoudille selvää Romakkaniemen väestä. Leena-vainajan kuolemastakin mainitsi ja lopuksi selitti, että kun viime kesänä kaksi nuorta maanmittaria siinä majaili, kihlasivat he molemmat tytöt, Nyykreeni-niminen Kreetan ja Leppiniemi-niminen Liinun. Ja naimisiin he olivat luvanneet mennä, rouvikseen ottaa salon tyttäret. Mutta eivätpä ottaneetkaan…
"Vai eivät ottaneet", sanoi kruununvouti, joka akkunasta katseli, kuinka Mikko poroja pihalla valjasteli.
"Eivät ottaneet. Karkaamalla lähtivät, ja raskaiksi jäivät tytöt…"