"Jopa oli riivatun pitkä matka ja huono tie", oihkaa kruununvouti, kun kirjuri kiskoo hänet pulkasta pönkilleen — lihavan ja kankean miehen, vaikka hän on vielä nuoren näköinen.
"Ja eihän tämä vielä ole Romakkaniemi! Voi sun saakeli… hohoi…"
Ulos on tullut Vanhantalon isäntäkin ja kuullut kruununvoudin puheet. Sitten hän astuu tervehtimään.
"Jopa on huono tie tänne", sanoo kruununvouti uudestaan, ikäänkuin isäntää moittien.
"Eikö ollut ketään taipaleella, että olisi myydä paukauttanut", naurahtaa Vanhatalo pistelevästi. "Herrain asia se on katsoa, että tiet ovat hyvät, ja määrätä moukat tekemään. — Vai oli huono tie…"
Vanhaataloakin on viime käräjissä sakotettu maantienkorjuun laiminlyömisestä.
Kruununvouti ymmärtää yskän, mutta eipä tiedä lakipykälää, jolla kykenisi suulasta miestä vähän nolaamaan. "Ohoo… täällä on ruumis… Kuka se vainaja on?" kysyy hän eikä ole tietävinäänkään Vanhantalon äskeisestä vastauksesta.
"Tästä se on naapurista — Ruokojärvestä, uudistalokas Heikki Ruokojärvi eli Järppi", selittää Vanhatalo. "Satuitte vastakkain, riitaveljet. Heikki tahtoi näyttää herra kruununvoudille, että hän lähtee haastamattakin kruununtalosta pois… tuossa on nyt menossa eikä vastaan pane… ei pane", lisää hän sitten.
Kruununvouti katsahtaa kiukkuisesti Vanhaantaloon. Tuon kasvoista ei saa selvää, tekeekö pilkkaa vai onko niin tyhmä. Laihat kasvot ovat pienet, silmät harmaat ja katse terävä kuin nuoli. Tyhmäksi ei tuota miestä oikein voi uskoa.
Mutta kun mennään sisälle suureen tupaan, johon Vanhatalo herrat opastaa, virkkaa kruununvouti taas: