Siitä puhelivat ne jätkämiehet, jotka Kemppainen oli toimittanut huutokauppaväeksi ja jotka olivat tukinhakkuupaikalta hiihtäneet kiveliön poikki Romakkaniemeen. Puhelipa siinä Väänänenkin joukkoon, ja kun hän kertoi, kuinka Joosepille oli oikeastaan käynyt tässä asiassa, silloin tuli jätkienkin sitä surku. Eräs pitkä, vaaleaverinen nuori mies kertoi hänen isälleen käyneen samalla lailla ja lasten silloin hajaantuneen maailmalle. Missä nyt lienevät? Yksin hän oli lähtenyt tänne kauas pohjan perille.
Siinä oli joukossa vielä Ruokojärven Juhanikin, joka oli aamuvarhaisella tänne hiihtänyt. Vähäpuheisena hän istui, kapeat kasvot laihoina ja verettöminä. Juhanin tiedettiin koettaneen hakea eukkoa monelta haaralta tänä talvena, mutta kukaan ei uskaltanut ruveta vaimoksi kitsaalle miehelle, vaikka kaikki tiesivät hänet varakkaaksi. Ja Josefiina ennusti hänelle samanlaista loppua kuin oli hänen sedälläänkin, Lampsijärven äijällä, joka saituudessaan meni niin pitkälle, että söi hevosenkavion ja siihen kuoli…
Pirtin sivuakkunasta sopi Alpaslahti näkymään, ja sinne miehet vähä väliä katsahtivat nähdäkseen, milloin kruununvoudin roikka ilmestyisi. Kemppainen oli jo monta päivää sitten mennyt kruununvoutia vastaan Porolompaloon — herrat olivat niin määränneet — ja aikonut siellä vartoa ja yhtä matkaa sitten tulla Romakkaniemeen, kertoivat jätkät.
Mutta siinä odottaessa tuli puhetta monenlaista, kun aika tahtoi käydä pitkäksi. Muuan jätkä, nuori ja vilkas mies, virkkoi saatuaan kuulla, mitä tietä talon tyttäret kumpikin olivat lapsen saaneet:
"Mutta elatuksen ne kai haastavat herroilta. Ja sitä tuomitaankin herrasmiehiltä sen verran, että tuntuu, ja kaikki kulut lisäksi. Niin lähtee, että paukkuu."
Josefiina ja Väänänen kuuntelivat nuoren jätkän puhetta, ja Ville kysyi:
"Kun olisi semmoinen mies, joka kykenisi auttamaan ja opastamaan!"
"On niitä semmoisia, eivätkä he tahdo penniäkään ennenkuin asia on päättynyt", tiesi nuori jätkä. "Ja jos vielä saattaisi näyttää, että naimisen varjolla ovat narranneet, ja jos kihloja jonkunkaanlaisia ovat antaneet, niin sitä suurempi eläke lapselle tuomitaan", selitti hän lisää.
"Niin se vain käy!" todistivat toisetkin.
"Ei ole vaikeakaan näyttää toteen", sanoi nyt Josefiina. "Tässä on muori, joka tietää paljon, ja tyttäreni Manta vielä enemmän. Sormus on kummallakin, ja Manta on monta kertaa nähnyt… ja herrat olivat kumpainenkin sanoneet, että rouvakseen ottavat. Minunkin mieheni Iisakki, joka nyt on pappilassa, on herrain omasta suusta kuullut…"