Saatuaan laukun selästään ja pantuaan sen keskelle pöytää hän virkkoi:

"Kyllä tästä äitikin rupeaa paranemaan, jahka kuulee hyviä uutisia."

Kreeta, joka oli saanut perunat kuorituksi, virkkoi siihen:

"Tuo Kemppainen tässä jo puhui, että perintökirja on tälle talolle annettu."

Kreeta ei vivahtanutkaan sisareensa. Hän oli lyhempi ja tukevampi, mustatukkainen ja ruskeasilmäinen, vakavan näköinen, mutta muuten miellyttävä.

"Vai sanoi Kemppainen niin! Mistä hiidessä sen nyt jo koko maailma tietää?" virkkoi Jooseppi siihen.

Mutta tyttäret huomasivat, että isä tällä kertaa rantamailta palatessaan oli paljoa puheliaampi kuin ennen, ja käynnissäkin oli ikäänkuin ylpeämpää ryhtiä.

"Niin ovat nyt asiat. Sopisi nyt poikainkin elää talossa, joka perintönä kulkee isästä lapseen! Mutta mitä ovat tehneet talon työtä sitten kun miehiksi tulivat? Luetut ne päivät ovat. Ja siellä olkoot puulaakissa — minä tässä kyllä vielä toimittelen, mutta kun tulee kutsu minulle pois, niin kyllä minä teidän vaivanne ja työnne, tyttäret, muistan — jospa vaikka miehenkin tahtoisitte ottaa…"

Tytöt silmäsivät toisiaan. Tuolla tavalla ei isä koskaan ennen ollut puhunut. Mitä kaikella lie tarkoittanutkin!

Ja sillä aikaa kun Jooseppi meni talliin ja muutenkin isännän silmällä katseli, miten tytöt hänen poissa ollessaan olivat taloa hoitaneet, juttelivat sisaret keskenään.