"Terveiset oli Ruokojärven Juhani laittanut — sinulle", virkahti Liinu ikäänkuin hyvitelläkseen sisartaan, joka aamukauden oli ollut huonolla tuulella.
"Sinulle kai ne oli aiottu", tokaisi Kreeta. "En minä ole häntä vailla."
Mutta samassa tuli Kemppainen pirttiin. Hänelle oli vuode valmistettu kookkaaseen tupaan, johon porstuasta oli ovi oikealle. Tuvan päässä oli vielä kaksi sievää kamaria, pihanpuolinen Liinun nimessä ja metsänpuolinen Kreetan.
Kemppainen oli jo ikämies, joka oli puulaakin hommissa vanhentunut. Koko ikänsä metsiä hiihdellyt ja ajattajana ollut. Puulaaki oli hänet nyt Joosepin puheille lähettänyt kuulemaan, joko metsän kaupoista sovittaisiin. Haukotellen hän alkoi panna paulakenkiä jalkaansa, ja kuultuaan, että Jooseppi jo oli kotia saapunut, hän näytti virkistyvän.
Kreeta meni nyt lehmänhoitoon, ja Liinu jäi keittoa valmistamaan ja huoneita siistimään.
Kemppainen alkoi Joosepin kanssa puhella asioistaan. Puulaaki oli vielä tänä keväänä aikonut ehtiä hakkauttaa Romakkaniemen metsän ja uittaa tukit valtaväylään.
"Siitä ei tule mitään", sanoi Jooseppi kuivasti Kemppaisen puheisiin. Hän tunsi nyt olevansa isäntä, hänkin.
"Mitäs helvettiä se on?" kivahti Kemppainen. "Kiittäkää, ettei puulaaki jo ennen ole alkanut teitä ahdistella… olisi käynyt teille niinkuin Särkirovan miehellekin, että myytiin koko talo."
"Eipäs nyt, mies, leveile… Ei tässä olla niin jäniksenpassilla liikkeellä. On niitä muitakin metsänostajia kuin teidän puulaakinne."
"Mutta omansa puulaaki tahtoo — se uskokaa!" rämisi Kemppainen.