"Omansa saapikin — puheen mukaan, mutta ei ennen. En minä anna paksun lumen aikana metsääni hakata — ja vie ne terveiset, jos tahdot…"
Kemppainen oli toivonut Joosepin heti suostuvan, ja niin olivat puulaakin isännätkin uskoneet. Ja semmoinen oli ollut puhe, kun rahaa Joosepille lainasivat, että heti kun talo perinnöksi saataisiin, puulaakin annettaisiin metsästä ottaa omansa. Kemppaista harmitti kovasti, ettei hän onnistunut asiallaan.
Kiivaasti hän veti kengät jalkaansa ja ärähti:
"Tämä maksaa teille vielä paljon. Pannaan velkakirjat uloshakuun!"
Hän alkoi kätystää ylleen rukkasiansa ja aikoi heti painua taipaleelle.
Jooseppi katseli tyynesti kiukkuisen miehen hommaa ja virkkoi sitten:
"No syö nyt ennenkuin taipaleelle lähdet!"
Kemppainen ei ollut kuulevinaankaan, virkahti vain, kun jo ovessa oli menossa:
"Kyllä täällä käy toinen mies asiasta puhumassa."
Ja niin hän työntyi ulos, valjasti ja lähti hankea pitkin viillättämään poikki järven Alpaslahtea kohden, josta kesäisin polku vei rantamaille päin. Jooseppi katseli sivuikkunasta hänen menoaan, ja tuntui kuin olisi joku salainen pelko ilmaantunut hänen sisimpäänsä. Äsken ei tuntenut, mutta nyt tuntui.