"Ja vallesmanni kuuluu olleen hyvin huonona sairaana", tiesi hän uutisia.
"Jopa kummaa kuulen! Ja terve oli minun käydessäni… eikä kipujakaan valitellut."
Joosepin mieleen jysähti epämääräinen pelko siitä, että jos nyt vanha vallesmanni kuolisi… Liekö muistanut käyttää perintökirjaa henkikirjurilla — niinkuin sanoi tarvittavan?
"Jopa on kumma, — ihmetteli hän vieläkin. Tuliko puheeksi, oliko vaarallinen tauti?" tokaisi hän sitten.
"En tuota tarkemmin kysellyt."
Mutta hajamielisenä oli Jooseppi, kun hän Juhanin kanssa kävi sisälle. Hän vei Juhanin tupaan, käski istumaan ja haki sängyn alta sikaarilaatikon.
Istuivat siinä sitten väkevää sikaaria poltellen toinen toisessa päässä pöytää, eikä kumpikaan puhunut mitään. Aurinko kohosi yhä korkeammalle ja lämmitti katon räystäitä, niin että lumi alkoi sulaa. Mutta etelän taivaalla, auringon alla, näkyi hienoa pilveä kuin usvaa, ja etelästä päin kävi tuuli.
"Taitaapa siitä ruveta suveamaan", arveli vihdoin Jooseppi.
Juhani niisti sikaariansa kengän kärkeen ja polki tuhan jalkansa alle.
Liinu toi samalla kahvia kahdella kupilla.