"Jopa kuoli liika hyvä herra… Onkin ollut minulla tunnossa siitä asti, kun kuulin, että oli sairastunut…"
Joosepin ääni ikäänkuin vavahti ja päivän polttama poski kalpeni.
"Kolmeseitsemättä olisi viikkoa ennen Mikonpäivää täyttänyt", jatkoi hän. "Yks'ikäisiä olimme päivänkin päälle. Muistan kuin tämän päivän, kun aloin tähän Romakkaniemeen immisoonia hakea. Piti olla papinkirja matkassa, että kruunu näkee, ettei ole liikoja kirjoituksia. Sitä kun vallesmanni katselee, niin remahtaa nauramaan, että 'perhana olla, kun olemme yks'ikäisiä miehiä'. Siinä sen kuulin ensi kerran…"
Ja kun he astuivat pirttiin ja vierasta alettiin kestitä, ei Jooseppi lakannut vallesmanni-vainajaa kiittelemästä, vaan muisteli yhä uusia hyviä töitä.
Leenakin kääntyi vuoteellaan, kun kuuli, kuka vieras oli taloon tullut. Kertoi ensiksi, että Ruokojärven Juhanista tulisi vävy taloon, kun oli kihlannut Liinun, — kertoi sen hymysuin, Juhoon katsellen.
"Mutta kuuluuhan sillä olleen Välijoen Villelläkin tästä talosta naimahomma", muisteli Juho.
Jooseppi ei puhunut siihen mitään, mutta Leenan poskille nousi puna.
"On semmoinen tuhlari ja väkeviäkin kuuluu maistelevan", sanoi hän.
"Minuun ei asia kuulu, vaan jos niin visu on se Juhani kuin kerrotaan, niin ei se vaimolleen täyttä ateriaa anna", tuumaili Juho.
"Liioittelevat ihmiset", sanoi Jooseppi siihen.