"Äitisikö…?"
"Äiti… Me olimme Kreetan kanssa sitä odottaneet, kun hän heikkeni päivä päivältä, mutta isä ei uskonut…"
"Meidän äiti kyllä sanoi, kun hangen aikana palasi: 'ei näe Romakkaniemen Leena enää ensi juhannusta'."
He nousivat maihin ja kävivät pihaan päin.
"Apua läksin hakemaan: isääsi, äitiäsi, Mantaa ja sinua… Eihän sitä ruumista muutoin saa kirkollekaan, jos ei saa miehiä kantajiksi Viojärvelle asti…"
"Kotosalla tässä olemmekin kaikin", sanoi Ville ikäänkuin lohdutukseksi Liinulle.
Mutta kun Ville koetti tavoittaa Liinun katsetta, vältti Liinu. Ei ennen niin tehnyt, vaan suoraan silmiin katsoi ja nauroi.
Ja nuoren miehen sydämessä sykähti kumman kylmästi.
* * * * *
Romakkaniemen isossa pirtissä höyläsi Jooseppi arkun lautoja Leena-vainajalle. Lämpöiset olivat päivät, ruumis oli pian saatava hautaan, ja vaivaloinen ja pitkä matka oli kirkolle.