"Sitähän se loruaa meidänkin äiti… Niistä Ruokojärven tyttäristä aina esimerkkiä ottaa… Mutta pakkoko on ruveta huoraksi, niin että jos miehen tahtoo, niin oikein omakseen ottaa… Ja siellä niitä on vara valita… Ei ensimmäisen räkänokan tuumiin ole pakko suostua…"
"Onpa vaankin vara valita! Muistatko toissa Juhannuksena Aavasaksalla?"
"Kuinka en muistaisi! Silloin oli hauskaa sinullakin. Herratkin kävivät piiriin ja myötäänsä pyysivät. Muistatko sitä yhtä, joka kahvitkin laittoi ja kun pääsi kahden kesken, niin kerjäili suuteloa ja käsiä puserteli…"
"Yritti se minultakin…"
"Mutta sitten kävi kummasti, kun ei hyvällä uskonut, vaan kärtti ja puristelemaan kävi ja povia tunnustelemaan, niin minä…"
"Mitä sinä…?"
"Minä räiskäytin kämmenellä naamaan ja sanoin, että tuossa…"
He nauroivat sille molemmin.
"Eivät ne kaikki herrat ole semmoisia, vaan tukkilaiset ne vasta härkiä ovat", sanoi Liinu.
Mutta lehmäänsä hoitamaan oli Mantalla kiire, ja vartoi kai Kreetakin, kun illalla olivat luvanneet palata ja saattoi olla jo lähellä puolta yötä. Kiireesti he taas lähtivät astumaan ja saapuivat leväisen jänkän laitaan. Siinä he kuorivat hameensa vyötäisilleen ja alkoivat hyppiä mättäältä mättäälle, rapakkopaikkoja vältellen.