Siitä Väänäsestä he sitten juttelivat koko välin, kunnes saapuivat Romakkaniemen rantaan juuri silloin, kun aurinko paistoi kasvattimännikön läpi törmälle ja venevalkamaan.
* * * * *
Toisen päivän iltana näkivät Romakkaniemen tytöt, jotka kahden olivat kotona, savun nousevan Alpaslahdelta. Siitä he arvasivat siellä jonkun tulijan olevan, joka halusi päästä taloon.
Ikävä olikin heillä ollut, kun kahden kesken olivat. Nyt vasta tuntui äidin kuolema ikävältä. Ei ollut toisella toiselle mitään uutta sanomista. Äänettöminä he tekivät töitään eivätkä monta sanaa puhuneet. Ei ollut joutanut Välijoen Mantakaan kumppaniksi, kun lehmä tarvitsi kotimökillä hoitajaa.
Kun Kreeta tuli lypsämästä ja laski kellarin eteen pytyn, huomasi hän savun ensiksi. Siitä hän ilostui ja juoksi sanomaan Liinulle, joka rannassa pesi saunan edessä vaatteita.
"Kuka mahtanee olla?"
Kreetakin näytti vilkastuneen tavallisesta olostaan.
"Kun eivät vain ole jo niitä maanmittariherroja", arveli Liinu. "Mutta ne ne ovatkin! Muita kulkijoita sieltäpäin ei ole…"
Yhdessä he päättivät lähteä Alpaslahteen. Tulisessa kiireessä Kreeta siivilöitsi maidon, ja kumpikin pukeusi parempiin vaatteisiin, panipa Liinu vielä palmikkoonsa nauhankin, niinkuin oli nähnyt kirkonkylän tyttöjen pitävän.
"Toisenko sinä näit?" kysyi Kreeta, kun he olivat jo järvelle menossa.