Kalliiksi oli tänä kesänä tullut tienkorjuu, kertoi Mäkelä. Tämä uusi nimismies oli määrännyt Romakkaniemen tiehen kolme uutta rumpua tehtäväksi. Olisi huutokaupalla myynyt ne tehtäviksi, mutta Mäkelä oli ehtinyt väliin.
"Julman täsmällinen mies tämä uusi vallesmanni, ja karjuu kuin peto tientarkastuksessa", selitteli Mäkelä. "Lämminneet ne ovat tämän tarkastuksen aikana kaikki tientekovelvolliset."
"Ei siitä tullut herrainpäivillä helpotusta manttaalimiehille?" kysyi Jooseppi.
"Lieneehän siitä puhetta ollut, ja luvattu on kyllä, mutta kesken on se laki vielä", tiesi Mäkelä.
"Taitaa olla ja pysyä aita matalana talonpoikaa kohti aina", arveli Jooseppi.
"Ei se vain tällä hommalla meidän asiamme parane — tieasia ei ensinkään."
Mutta koska Mäkelä ei ollut nylkyri ja Joosepilla oli kovin vähän rahaa, kun oli vaimovainaja juuri hautaan saatettu ja monenlaisia menoja siitä ollut, tyytyi hän siihen, että Jooseppi syksyllä maksaisi puolet järvikaloilla, toiset puolet rahalla.
Kun Jooseppi palasi Mäkelän luota maalarin mökille kirkon viereen, juttelivat siellä vielä Välijoen Iisakki ja Nällhuuti. Kruununuudistaloista he kuuluivat puhuvan, Iisakki selittäen oman kruununtorppansa asioita.
Sitten Jooseppi kävi vielä kahdessa kirkonkylän porvarissa minkä mitäkin pikkutarvetta ostamassa. Ostipa molemmille tyttärilleen tuliaisiksi mustat silkkihuivit ja tötterön rusinoita, joista Liinu oli korvaan kuiskannut Vanhantalon rannassa erotessa.
Josefiinakin oli ostanut laukkunsa täyteen minkä mitäkin tarvetta. Mutta raskaampaa tavaraa ei mitään otettu. Talvikelillä oli Jooseppikin ja samoin Välijoen Iisakki kesäeväät hommannut kaukaiseen kotiinsa. Ei olisi nyt jaksanut lastia sauvoakaan väkevävirtaista jokea ylös.