"Lieneekö nyt juuri niinkuin Nällhuuti sitä selitteli?" puuttui Ville puheeseen.
Ville on mielessään myös kuvitellut, että hän hakisi kruunulta torpan paikan Moinajärven Reponiemeen ja naisi Romakkaniemestä. Mutta näistä mietteistään hän ei ole kellekään puhunut.
"Niin, tienneekö sentään Nällhuutikaan, vaikka on lakia oppinut kaikkia pykäliä", arvelee Jooseppikin Villen puolella.
"Mutta mitäs sanoisit, jos sinultakin parhaat puut hakattaisiin?" kysyy Iisakki, Jooseppiin kääntyen.
Siihen Jooseppi ei vastaa. Kerran kaksi nousevat sieraimet kuin pahaa henkeä puhaltaen, ja silmissä välähtää kummasti. Mutta Iisakin jaaritteluista hän ei ole tietääkseenkään.
Ja siihen kesken puheitansa nukahtavat Iisakki ja Ville. Jooseppi valvoo ummessa silmin, eikä tunnu nukuttavan. Enemmän on nyt huolia kuin silloin, kun köyhänä miehenä Romakkaniemeen meni. Enemmän totisesti, vaikka lapset jo ovat täysi-ikäisiä. Nyt vasta Leenan kuolemakin alkaa oikein tuntua, ja nyt vasta hän ymmärtää menettäneensä hyvän vaimon. Ja muutenkin, nyt tulee väsymys jo pienestäkin ponnistuksesta ja parin vuorokauden valvonnasta. Ennen sai valvoa ja tehdä työtä vuorokausimääriä eikä väsymystä tuntunut. Ei muu nytkään pahasti mieltä kaiva kuin se, että kenties kruunu sittenkin hakkaa metsän parhaat puut… juuri ne, jotka hän on metsäänsä säästänyt, käyttäen vain huonoimmat rakennuksiinsa. Eipä ollut vallesmanni vainajakaan sitä pykälää tiennyt, koska ei ollut siitä mitään puhunut.
Ja hän tuntee kummallista vihaa nousevan sydämeensä, semmoista, jota ei ole koskaan ennen kokenut. Häntä melkein pyörryttää, ja pahaa tekee sydänalassa. Ohimoilla jyskyttää veri kuin vasaralla.
"Nyt sinä olet oma isäntäsi", oli vallesmanni-vainaja sanonut, kun viimeisen kerran kättä puristi. Tiesikö sitten hänkään!
Vaimot luulivat Joosepin nukkuvan, ja Anna-Kreeta kysyi:
"Et sinä mitään kuullut Ruokojärven Marista, joka pappilassa palvelee?"