"Jos osuisi linnunpojan saamaan", sanoi hän.
Mutta vähän oli metsälintua näkynyt, eikä Ponttukaan enää jaksanut kaasikkoa pitkin niin nuuskia kuin ennen nuorempana. Välijokeen vievällä polulla Jooseppikin enimmäkseen pysytteli. Raskaalta tuntui sammalikko kävellä. Ja niin hän hiljakseen saapui Välijokeen asti, vaikkei aikonut siellä käydäkään.
Manta nouti hänet joen yli.
Josefiinakin tuli jo porrasten edessä vastaan. Jooseppi ei ollut sitten Leenan kuoleman käynyt naapurissa.
"Mitäpä leskelle kuuluu?" kysyi Josefiina ja alkoi toimittaa kahvipannuaan takkaan.
"Eipä juuri mitään", vastasi Jooseppi alakuloisesti.
"Kovin sinä miesparka taidat kaivata Leena-vainajaa, kun noin olet laihtunut ja harmaantunut."
"On tässä tänä kesänä ollut muitakin huolia."
Kun Josefiina oli keittänyt kahvit ja täyttänyt kupit, kutsui hän Jooseppia pöydän päähän juomaan.
"Saisit sinä pitää silmällä siellä kotonasi niitä herroja. Kovinpa ne olivat juhannusyönä rakkaanluontoisiksi käyneet, ja teilläkin on kaksi komeaa tytärtä. Manta kertoi, että väkisten suutelivat häntäkin… Ville-pahuksen olivat juottaneet humalaan… tänne tuli itku kurkussa. Sitä Liinua niin murehtii."