"Mutta ne ovat naineita miehiä."
"Lie mitä lie, mutta pois minä talostani semmoiset kyyditsisin. Jos Leena-vainaja olisi elossa, eivät olisi ne herrat Romakkaniemessä vanhenneet."
Jooseppi vaipui mietteisiinsä. Hän ei ollut tullut sitä ajatelleeksi. Itse hän oli aina elänyt siveästi eikä koskaan ketään muita rakastanut kuin Leena-vainajaa.
"Olihan se lihavampi herra, Nyykreeni, luvannut Mantalle rahaa, jos alastomaksi riisuu ja sitten tanssii", kertoi Josefiina.
Jooseppi ei tuntunut oikein käsittävän, mitä herrat noilla vehkeillään olivat tarkoittaneet. Mutta sitten johtui hänelle mieleen se, mitä Leena-vainaja oli sanonut, mitä aavistellut ja mistä varoitellut. Muisti siinä samassa sen suoran, leveän linjan, jota Leena-vainaja oli helvetin tieksi sanonut, ja hänelle selveni äkkiä…
Sokea ja tyhmä hän oli ollut, kun ei ollut mitään huomannut! Senvuoksi olivatkin Kreeta ja Liinu häntä toimittaneet rantamaille juhannusaattona ja senvuoksi järvelle, verkkoja kokemaan sunnuntaiyöksi, kun herrat tulivat taloon!
Herrojen hommasta kaikki!
"Ruokojärven Juhanille he olivat maksaneet hyvän palkan — Juhani kun ei mitään väkevää maista, — ja panneet viemään kirjettä poikki kairan Rovaniemeen…"
Joosepin valtasi silmitön viha. Se kohdistui ensiksi kaikkiin herroihin, jotka olivat roistoja ja nylkyreitä — pettäjiä, jotka käyttivät rehellisen miehen hikeä hyväkseen. Mutta sitten vasta hänen vihansa vimma täyteen voimaansa nousi näitä maanmittareita kohtaan. Ne olivat tulleet tänne linjojaan raivaamaan ja hänen rauhallisen kotinsa häväisseet. Niillä saattoi olla tiedossaan Romakkaniemenkin metsä, vaikkeivät sanoneet… saattoivat olla puulaakinkin kanssa yksissä tuumissa!
Hänen rintansa kohosi pari kolme kertaa raskaasti, outo tuli leimahti silmissä, ja hänen kookas nyrkkinsä putosi raskaasti pöytään, niin että kahvikupit lentelivät lattialle.