Josefiina säpsähti ja katsoi Jooseppiin kuin mielenvikaiseen.
"Elä nyt sentään niin pahaksesi pane… Ei se nyt vielä… mutta halusin sinulle huomauttaa", koki hän selitellä.
Mutta kun ensimmäinen vihapuuska oli mennyt, valtasi Joosepin semmoinen voimattomuus, että pirtti pimeni. Hän vapisi ja pääsi vaivoin sänkyyn pitkäkseen.
Toinnuttuaan hän lähti kiirein askelin kotiaan päin. Kiivaasti hän nyt astui, eivätkä polun kivet tai risut hänen kulkuaan nyt hidastuttaneet. Juoksun hölkkää sai Ponttu isäntänsä jäljessä panna.
Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli viskata kaikki herrain kamppeet järveen, ja Kreetan ja Liinun… niin. Hän ei ollut oikein selvillä, kuinka hän sitten…
"Mitä .. mitä sanoisi Leena-vainaja, jos elämässä olisi!" höpisi hän.
Oli jo iltahämy, kun Jooseppi kotinsa pihalle ehti, mutta järvellä kajasteli vielä päivän vinkka, niin että hän näki veneen poistuvan sivu puolijärven Alpaslahteen päin.
Ruokojärven Juhani seisoi pihalla järvelle katsellen. Ketään muita ei näkynyt liikkeellä.
Joosepin vimma laskeusi, kun hän näki Juhanin.
"Keitä ne nuo menijät ovat?" kysyi hän järvelle viitaten.