Ja hän sai kuulla Juhanilta, että ne olivat kaksi maanmittarien lähettämää miestä, jotka olivat tulleet heidän kamppeitaan noutamaan. Itse he olivat jo menneet rantamaille. Kuului keskeytetyn linjojen hakkuu täksi kesäksi.
"Kreeta ja Liinu menivät saattamaan Alpaslahteen", lisäsi Juhani.
— Parhaiksi ehtivätkin pois tieltäni, — mietti Jooseppi, mutta ei virkkanut siitä Juhanille mitään.
Juhani näytti olevan kuivalla tuulella, ja hänen jääkylmät silmänsä toljottivat melkein liikkumatta kuopissaan. Huulet olivat tiiviisti yhteen puserrettuina, ja sieraimissa kävi hermostuneita väreitä, ikäänkuin vaimas olisi nahan alla liikkunut.
Jooseppi ja Juhani eivät olleet tavanneet toisiaan sitten juhannuksen, jolloin Viojärven Vanhassatalossa tulivat vastakkain. Juhani olikin kaiken kesää ollut rantamailla, lautan sounnissa enimmäkseen. Vasta nyt hän oli palannut. Kotonaan, Ruokojärvellä, oli käväisemällä käynyt. Isä sairasteli sitä keuhkotautiaan, ja äitiä vaivasivat vatsamadot.
He menivät yhdessä pirttiin. Pilkotuista honkapuista Jooseppi laittoi tulen takkaan. Loimuavan tulen vieressä Jooseppi vähän hätkähti, kun sattui katsahtamaan Juhaniin. Kummallisen kylmältä näytti Juhani. Poskilihakset olivat litistyneet niin liki leukoja, että hän näytti, myötäänsä purevan hammastaan. Nälkiintyneeltäkin hän näytti, ja paljon oli kesän aikana laihtunutkin.
"Läksin vähän tiedustelemaan siitä keväällisestä asiasta", alkoi Juhani soinnuttomalla äänellä puhua.
"Eikös se jo ollut selvä sinun ja Liinun väli silloin?" kysyi Jooseppi.
"Niin, mutta siinä on vähä muutakin. Puulaakin miesten puheilla kävin, ja ryöstöön aikoivat panna teidän velkakirjanne. Sanotaan kruunun tästäkin metsän hakkaavan… Taitaa tulla talokin myytäväksi, sillä eihän irtaimisto riitä puulaakin velkaan, joka kuuluu nousevan kuuteentuhanteen korkoineen…"
"Ei ikäpäivänä minun velkani ole niin suuri", karjaisi Jooseppi, niin että pirtti jymisi.