"No jos kuitenkin kolme lehmää Liinulle annatte ja lampaat ja mitä on poroja, tämänvuotiset ohrat kaikki… sitten sänky ja patjat… niin Mikkelinä menemme yhteen…"
"Ei tule…"
"Mutta minä vaadin sitten kihlani pois ja huivista rahan", sanoi Juhani, nyt vuorostaan hänkin nousten seisomaan.
"Pyydä siltä, jolle olet antanutkin — oma on asiasi."
Juhani seisoi kalmankalpeana.
"Saatte katua, ettette myynyt minulle", sanoi hän väräjävällä äänellä ja painui ulos, paiskaten vankan pirtinoven semmoisella vauhdilla kiinni, että seinät helisivät.
Jooseppi jäi yksin. Kuumina paloivat hänen ajatuksensa ja koko maailma tuntui olevan nurinpäin. Hän ei jaksanut ajatella yhtään asiaa loppuun. Sai kustakin huolestaan sirpaleen mieleensä, mietti sitä hetken, koettaen päästä selvyyteen, mutta samassa muistui toinen asia ja sekoitti edellisen.
Sitten äkkiä välähti hänen mieleensä eräs ajatus, jota hän ei ollut ennen hoksannut…
— Hallituksen puheille tästä pitää lähteä! Siellä varmaan tiedetään… Kruunu pitää asukkaansa puolta… ei se ryöstä… Herrain lakia on, jos kruunun nimessä minulta metsän hakkaavat… Hallituksen puheille ja vaikka keisariin asti!
Hän innostui siitä niin, että alkoi kävellä pitkin lattiaa. Se oli onnellinen ajatus, viimeisessä hädässä tullut… Kun ei sitä ennen ollut hoksannut eikä Nällhuutikaan ymmärtänyt neuvoa!