"Mutta tyhjän saat siellä käynnistä", sanoi Vanhantalon isäntä lautamiehelle ja jatkoi katkeralla äänellä: "Ei ole Ruokojärven mies enää monen päivän vastuksena kruunulle eikä kunnalle — hyvä, jos hengissä kohtaat. Kuolleet olisivat sinne nälkäänkin, jos ei tämän kylän väki olisi ruokaa toimittanut… Kaiketi siitä hallitus kintaansa paikkaa, kun mokomankin hallanpesän saa haltuunsa… 'Rakennus- ja viljelysvelvollisuuksien laiminlyömisestä'… Kukahan hullu siinä vain rupeaa raatamaan pohjattomassa kivikossa, jossa ei parhaanakaan vuonna saa kuin lentäviä kaunoja… No, niinkuin sanoin, tuskin on hengissä enää Heikki parka — niin että lähtee se sieltä haastamattakin…"
Lautamieheltä meni mieli vähän noloksi. Hän oli uskonut, että Vanhantalon miehestä saisi puolustajan, kun ei hänelle ollut haastetta ja kun muutenkin Vanhatalo oli varakas mies, jolla ei ollut velkaa herroille eikä talonpojille.
"Mutta asia täytyy kuitenkin toimittaa", sanoi lautamies.
"Sepä tietty. Entä mitäs sanot, jos mies on kuolleena!" naurahti Vanhatalo vähän pilkallisesti.
"Samanlainen haaste on Välijoen Iisakillekin", virkkoi taas lautamies.
"Eihän siinä ole Välijoessa yhteen kuukauteen ketään asunut — siihenkin torppaan saa nyt 'asuma- ja rakennusvelvollisuuksia' mennä täyttämään vaikka vorsmestari itse… Siinä on talo eikä ole lukittu", naurahti taas Vanhantalon viisaannäköinen, laihankalpea isäntä.
Lautamies oli luullut, että Vanhantalon isäntä oli tavallinen typerä järvikyläläinen, mutta eipä näyttänyt olevankaan.
"Etkä ainakaan tällä kierroksella kohtaa Välijoen Iisakkia. Kesällä jo hän meni rantamaille eikä ole takaisin kuulunut. Eikö näkynyt siellä päin?"
"Mutta käydä siellä kuitenkin täytyy." Lautamiehen äänestä tuntui kuin hän ei oikein uskoisi Vanhantalon isännän puheita.
"Niinpä tietenkin. Käydä käsketyn pitää. Sittenpä hänet tietänet, kun joka loukon koluat", arveli Vanhatalo.