Tuli sitten puhe Romakkaniemestä. Lautamies ei tuntunut tietävän Romakkaniemen elämästä mitään. Mikonpäivän aikana hän oli tavannut Joosepin Nällhuutissa ja siinä antanut puulaakin haasteen. Mutta nyt oli jälestäpäin vielä löytynyt muuan velkakirja, jolla pojat Eeli ja Penne olivat puulaakista ottaneet rahaa lainaksi ja jossa Jooseppi oli takauksessa. Siitä velkakirjasta nyt piti asianomaisille toimittaa haaste. Ei tiennyt lautamies sitäkään, että Jooseppi oli jo riihenpuinnin aikana lähtenyt isompia herroja puhuttelemaan metsäasiassaan.
"Jos hallitusmiehet oikein tietäisivät Joosepin kohtalon, niin en usko, että puhtaaksi ryöstäisivät ahkeran ja siivon miehen vanhoilla päivillään, vaikka kruunulla olisikin oikeus metsä hakkauttaa. Mutta olisi sopinut Joosepinkin toisella tavalla metsäänsä hoitaa — niinkuin moni muu on tehnyt, — niin lukupuut ne olisivat, jotka kruunu saisi. Mutta omakseen luuli saavansa… Ja jos vanha vallesmanni vielä eläisi, niin uskon minä, että asia muuttuisi", puheli Vanhatalo.
"Minkäpä sille mahtaisi vallesmanni-vainajakaan, kun asetukset ovat muuttuneet", arveli lautamies.
"Muuttuneen kuuluvat, mutta minusta näyttää, että jos kruunu näin rupeaa repelöimään ja määriä tekemään kruununmaan asukkaalle, niin ei ole yhtään uudistalon halukasta — saa pitää itse korpensa ja kiveliönsä. Kuuluvatkin olevan nämä nykyiset virkaherrat kuin ilmiperkeleet kruununmaan asukasta kohtaan, — kruununvoudista alkaen… Luulenpa, että kuluu aikaa, ennenkuin Välijokeen ja Ruokojärveen uudet asukkaat tulevat, — ja miten käynee Romakkaniemellekin, — ei siinäkään vatsa ihrotu, jos ei muualta ruokaa tuo…"
Eipä ollut lautamiehellä Vanhantalon isännän puheisiin vastaan sanomista. Hänenkin täytyi myöntää, että raskasta oli kiveliön asukkaan elämä.
Peltojen laitaan, vainioiden taakse isäntä saattoi lautamiehen todistajineen ja neuvoi, miten polku kulki Moinajärvelle.
"Kun Viovaaran laelle nousette, — ja vaaran alla on merkitty kivi, jonka sivu polku vie — niin kun arvannette järvelle katsoa ja Romakkaniemeen päin, näkyy talo niemeltä niinkuin Mooses vuorelta", hän neuvoi.
Kirkas ja kylmähkö oli lokakuun päivä, vahvassa kuurassa oli maa, ja hiljaisuus vallitsi alakuloisessa syysmetsässä. Polkua noudattaen poistuivat miehet Vanhastatalosta Viojärven rannalta Moinakiveliötä kohden.
Kun he olivat kävelleet jänkän poikki, joka nyt rennosti kantoi miehen, virkkoi toinen:
"Tästä ne ovat ruumiinkin viime kesänä kantaneet."