Silloin sattui Erkki Timonen palaamaan kaupungista ja poikkesi Mutkan Mooseksen mökkiin, juuri kun Mooses mietiskeli hevosen vaihetukseen lähteä. Erkki Timosella oli hyvää tislattua kaupungin tuliaisina, joita hän tarjosi kahvissa Moosekselle, tarjosi pari puolikupposta ja päälle neljä kylmää ryyppyä. Ja hevoskaupoista he koko ajan ryypiskellessään juttelivat. Erkki Timonenkin oli kaupunginmatkalla taas vaihtanut hevosen ja voittanut.
Se lisäsi Mooseksen intoa, ja kun Timonen oli lähtenyt, meni Mooses juoksujalassa naapuriin ja pyysi sipikkaa lainaksi.
"Mitä sinä, vanha mies, teet sipikalla? Eihän se ole kuin hevosmiesten ja poikahuijarien reki", tiedusteli naapurin isäntä.
Mutta Mooses selitti, että hänkin tahtoi kerran eläissään ajaa sipikalla. Ja sai naapurilta vastamaalatun, korkeasevisen sipikan lainaksi.
Timosen viinoista Mooses oli päässyt siksi huljutuulelle, että kuvitteli jo olevansa tottunut hevosmies. Tallissa jo läimäytteli Laukkia ruoskalla, että tavat ja lahjat nousisivat. Sillä niin hän oli kuullut hevosmiesten tekevän. Ja karjui ja mellasti muutenkin, että kummalta kuului. Oli ikuinen onni, ettei sattunut akka kotiin: olisi tainnut Moosekselle tulla tallista lähtiäiset. Mutta nyt sai elää omin päin ja reuhata minkä mieli teki.
Vihdoin hän sai Laukin valjastetuksi sipikan eteen. Pani korean, punarantuisen raanun vielä sipikan perään riippumaan, niinkuin oli nähnyt muillakin hevosmiehillä olevan. Ja sitten istui rennosti rekeen ja massautteli suullaan…
Laukki oli nuorena ollut hevosten parhaita, ja vieläkin se antoi vinkeää kyytiä, kun tunsi, että Mooses oli vähin maistellut, ja varsinkin kun sipikan eteen joutui. Ja rentona miehenä Mooses ajeli kylän läpi, lakki kallellaan niinkuin oli nähnyt muillakin hevosmiehillä olevan. Ja kun sattui vastaantulija, niin karjaisi ja tempasi ohjista. Äijälän pihaan laski menemään täyttä ravia, että vinkui, ja pysäytti vasta kun Laukki juoksi tallin seinämälle. Pihalla oli miehiä, ja tuvasta kuului ääniä ja hälinää ja pauhua ja juopuneitten loilotusta. Vaihetusta hommattiin, ja Ransi itse liehui kuin tuskassa ja ollen äänessä lakkaamatta. Siinä pihalla oli iso raudikko. Sitä Ransi marhaminnasta talutti ja pyöritteli ympäri sinne tänne ja kehui… Mutta ensiksi Ransi käski Mooseksenkin sisälle ja antoi ryypyt ja liverteli, että nyt hänellä on vasta oikea työhevonen, joka tienestimiehelle sopii. Ja kun kuuli, että Mooseksella oli vaihetushalu, niin kaatoi konjakkia pikariin virkkoen:
"Tätä tavaraa minä en monelle anna, mutta noin ikämiehelle kuin Mooses on…"
Ja Mooses kumosi konjakkipikarin ja kiitteli.
Siinä innostuttiin keskusteluun. Ransi selitti, että hänellä on mainio musta, iso, hyvätekoinen, lihava ja niin vankka että… että siinä se on tienestimiehen hevonen.