"Se on niin komea tien päälläkin tuo Alarik, että naurattaa", kehui
Ransi vielä.
Viimein Mooses innostui, sylkäisi käteensä ja tarjosi Ransille. Mutta ennenkuin Ransi antoi kätensä, sanoi hän:
"Mutta se määräksi, että joka jänistää vaihetuksessa, maksakoon purkajaisia punasen rahan eli sata markkaa… niin, tuossa on käsi… ja asia on niinkuin puhuttu."
Mooses suostui siihen, ja kättä lyötiin ja monta oli eroittajaa. Mooses kaivoi välirahat lompakostaan ja maksoi Ransille.
"Ja nyt Alarik on minun ja Laukki sinun", karjaisi Mooses leveästi.
"Niin on. Ja jo sait saateri vie semmoisen hevosen, että kuorma siirtyy", kehui Ransi vieläkin.
Alettiin maistella harjakannuja, mutta Mooses ei uskaltanut enää ryypätä, pelkäsi päihtyvänsä ja muisteli tulista akkaansa kotona.
"Nyt Alarik valjaisiin!" huusi hän reuhaavasti.
Monissa miehissä valjastettiin Alarik, ja Mooseksen vanha Laukki talutettiin eteiseen kulmuilemaan vanhoja lusteita…
Se oli hurjaa hevosta se Mooseksen Alarik. Se teuhasi ja kuopi ja oli semmoisessa lähdön hassissa, ettei monissa miehin oltu saada sitä valjaisiin. Se näytti todenteolla, että sillä hevosella oli lähtö mielessä, ja Mooses iloitsi jo kyydistä.