"Kutka ne?"
"Kosijat tietysti. Enkö sinulle kertonut, että sisareni ja neiti Mäki asuivat samassa talossa tai oikeammin mökissä?"
"Sanoit, sanoit — —"
"No niin. Hänellehän niitä ilmausi kosijoita, hyviä ja huonoja. Raha se on poikaa. Mutta miksi sinä kalpenet? Ja kuinka sinä olet veltto!"
"Elähän huoli, minua väsyttää vain."
"Niin, niin, kyllä minä ymmärrän. Elä huoli! Kaikki kosijat saivat mennä samoja polkuja takaisin, joita olivat tulleetkin. Mutta enhän muista sanoakaan sinulle! Neiti Mäki on koko kesän lukenut 'Väinämöistä'. Mitä siitä arvelet? Minulla on omat ajatukseni. Seiso kannallasi! Olethan sinä pitkä ja pulska nuori mies…"
"Heitä helkkarissa!"
"Ja neiti Mäki on kai omituinen yhdessä niinkuin toisessakin. Eikö sekin ole kummallista, että hän luulee kaikkien häntä rakastelevan rahojen takia?"
Pekka puhui sitten puuta heinää ja kutsui minut kotiinsa tuliaisille.
Me istuimme salissa. Kahvipöytä oli katettu, ja kukin kertoi muistojaan maalta.