Tänne on kylän päähän tehty uusia torppia, joissa on vähän pellonviljelystä ympärillä. Vanhoja tupia on purettu, ja paikoittain on entinen korpi muuttunut heinämaaksi, moni mäennyppylä on vankan oraan peitossa… Takalan Jussi on siirtänyt navetan ja tehnyt isomman saunan… Pikku-Villekin on punauttanut pirttinsä, ja mikä on mitäkin uudistanut.

Mutta tuosta lähtee polku, joka kierrellen kylän takana olevan vaaran kupeita vie pitkän petäjikön halki Repojärvelle päin. Se on vanha tuttu tie, niin luikertavan mutkikas, kivikkoinen ja kaita…

Minuun tulee vastustamaton halu ensin kulkea tuota polkua pitkin Repojärvelle, nähdäkseni onko järvi entisellään, onko kivikkokumpula samanlainen kuin ennenkin ja näkyykö vieläkin Ison-Revon korkea huippu järven pohjoispäässä. Tahdon nähdä kaikki, ovatko niinkuin silloin, kun poikasena täällä kuljin ja kaiku vastasi huutoihini…

Polku vie ensin pitkän männikön poikki ja nousee sitten vaaran rinnettä myöten, metsään päin painuen. Toisella puolen vaaraa on hiekkakangasta, missä polkuja haaraantuu joka suunnalle. Tässä minulla ennen oli satimia… tuonkin petäjän ja kuusen välissä oli kerran, ja siitä sain metson… tuossa oli satimia ja tässä ansoja…

Kuinka sanomattomasti nyt nautin ja kuinka keveältä kulkuni tuntuu! Kuinka metsä tuoksahtelee, kun lännen ilmalta päivä kultailee puiden latvoja!

Ja lintujen laulellessa astun täällä tutussa paikassa niinkuin ennenkin. Hiljainen onni ja alakuloinen riemu täyttää sydämeni.

Jo vilahtaa vähän järven tyyntä vettä tuolta puiden lomitse… ja äkkiä ilmestyy eteeni pienoinen metsälampi, jonka pohjoiselta rannalta kohoaa jyrkkänä Ison-Revon komeroinen seinä niinkuin jättiläisen repimänä. Loiva myötäle vie rantaan, josta pohottaa valkoinen hiekka.

Etelän puolella maa on viettävä, ja korkea koivikkokumpula kohoaa järven rannalta. Siihen rakennan pirttini ja tuohon ojan partaalle, jonka vesi poristen lirisee loitompaa lähteistä, saunani. Tässä on peltomaata, ja tuonne kuusikkokorpeen perkaan niittyni… Järvi on kalaveteni ja yksinäisen elämäni ilo…

Unissani näin tässä pirtin, lämpiävän saunan ja hänet, joka kanssani istui pirtin kynnyksellä. Mutta nyt hän on poissa, ja minä olen yksin monien muistojeni seurassa… Kunhan ensimäinen savu nousee oman pirttini piipusta, kun ensi kylvöni orastaa, on se suuri palkkio ja pettämätön lohdutus siitä, mitä olen kärsinyt…

Näin minä tulevia päiviäni kuvittelen. Kesäisin viljelen maatani ja nokisten kantojen keskeltä palattuani lämmitän saunani. Kun käki kukkuu ja linnut laulavat, lasken verkkoni järveen ja laulelen purressani. Kallioinen seutu kuulee lauluni, ja kaiku kertoo kaihoni kaukaisiin kyliin. Rannan koivut ja korpien kuuset tietävät ikäväni ja ymmärtävät tuskani ja liikahtamatta, totisina kuulevat laulujani.