Onnellisessa mielessään hän tuli kuin huumauksiin. Hän istahti vuoteen laidalle, suuteli Annan valkoista sileää otsaa ja pyyhkäisi pois kiharan, joka oli valahtanut ohimolle…
* * * * *
Mutta aamulla auringon noustessa oli nurmi valkoisena huurteena, ja pelloilta kimalteli kuin timantteja vihannoivien tähkäpäiden siikasista…
Halla oli jo käynyt — ja ottanut kaikki…
KUVA NIITYLTÄ
Kotivainiolla oli heinänteko jo loppunut, ja viikon alussa mentiin ulkoniitylle Käkisaareen.
Mutta Viinikan isäntä, joka oli kylän toimeliaimpia, alkoi jo sunnuntai-iltana hommailla matkaan, että varhain seuraavana aamuna ehtisi niittämään kasteen aikana. Vastahakoista oli palvelijoille jättää hauskat sunnuntai-iltaiset huvinsa ja lähteä soutaa jykertämään Käkisaareen. Mutta isäntä ei helpottanut. Itse kantoi hän venevalkamalle kaikki työaseet ja asetteli niitä veneeseen.
Kun isäntä oli lastannut ison kolmilaitaveneen, oli siinä kamaa ja kapinetta monenlaista. Tietenkin, kun aika talon väki lähtee viikoksi niitylle, pitää evästä olla. Keskellä venettä oli leipäsäkkejä ja kurnaaliastioita, ja veneen pohjalla törötti iso, leveäsäärinen pata kumollaan. Etukeula oli täynnä haravia, ja viikatteet olivat kyljellään perän puolessa.
Auringonlaskun aikana työnnettiin vene vesille. Myötävirtaa se kulki vähillä soutamisilla. Isäntä itse istui perässä ja silmäili taivaalle… Kaksi piikaa oli soutamassa, ja renki-Matti tupakoi, säkkien päällä istuen, äänetönnä mossotellen.
Näin oli äänettöminä kuljettu kotirannasta jo melkoinen matka, kun huomattiin toisenkin niittyveneen olevan vesillä. Se oli Nyrkkisen emäntä, joka myöskin oli hommannut aikanaan matkaan. Jo suli renki-Matinkin mieli, sillä olipa hänellä tuttavuutta Nyrkkisen piian Taavan kanssa. Ja veneet kun tulivat lähekkäin, niin Matti haastelemaan: