"Huomenaamulla se niitto sopiikin, kun tulee sees yö, niin on aamulla vankka kaste heinässä."
Ja piiatkin arvelivat:
"Parasta se aina on illalla Käkisaareen lähteä."
Nyrkkisen väkeä tervehdittiin ja sitten kuljettiin yhtämatkaa
Käkisaareen asti.
Viinikan ja Nyrkkisen niityt olivat rajatusten, vierekkäin. Jo oli päivä laskenut, ennenkuin ehdittiin perille, ja tuntui tulevan kolkonlainen ja usvainen yö. Eikä ollut yösijasta paljon haaraa. Viinikan saralla oli sentään lähellä vettä, törmän hamarassa, lato, mutta tyhjä sekin. Alastomalta se näyttikin, kun suu selällään toljotti tyhjänä niittymiehiä vastaan. Tosin oli vähän heinänhuloa jäänyt hajanaisten parsien väliin, mutta kolkolta ja kylmältä tämä yösija näytti.
Kannettiin kaikki kapistukset ladon luo ja syötiin kylmä illallinen, johon isäntä ei raskinnut voirasiaa aukaista. Nyrkkisen väki söi illallisensa veneessä, mutta tulivat sitten Viinikan latoon nukkumaan.
"Kyllä tässä tulevana yönä on pehmoisempi maata, kun saadaan heiniä vuoteeksi", arveli Matti, pani lakkinsa ja liivinsä päänpohjaksi ja röijynsä veti peitoksi. Samoin teki Nyrkkisenkin renki.
Mutta tytöt asettuivat riviin ladon peräseinälle, ja heillä oli kullakin matkassaan lämmin ja kookas villainen huivi, jonka kääräisivät ympärilleen.
Nuorilla on kiitettävä taito nukkua, ja pian he kaikki kuorsasivat kilpaa. Eivät kiusanneet menneet muistot hermostoa, eivätkä tulevat päivät huolettaneet, vaan he nukkuivat rauhassa ja raskaasti, unhottaen koko matoisen maailman.
Mutta Viinikan isäntä ja Nyrkkisen emäntä puhelivat hetkisen ennenkuin nukkuivat, puhelivat siitä, että kun olisi poutaiset säät, että työ joutuisi… Mutta pian hekin vaipuivat unen helmaan kovalle ladon lattialle. Ja ulkona oli hämärä ja usvainen yö ja hiljainen rauha maassa ja taivaassa…