"Se onkin kasvanut ruuan vieressä", sanoi siihen emäntä ylpeästi.

Muiden lehmistä ei pidetty isoa lukua. Ne olivat niin tavallisen näköisiä, ja muutamat olivat likaisiakin.

Syrjälän Hermannin Pääskystä ei ollenkaan puhuteltu. Kaikista merkeistä päättäen näyttivät Herralan, Lintulan ja Pullolan lehmät herättävän enimmin huomiota. Niiden omistajat seisoivatkin tyytyväisinä, naurusuin. Mutta näyttelyherrat eivät olleet vielä saapuneet.

Mikkolan Ville käveli siinä edestakaisin, lehmiä katsellen. Oli pukeutunut kuin häihin, valkoiseen kaulukseen ja patiineihin, niinkuin niillä on tapana semmoisilla akanluontoisilla vanhoilla nuorillamiehillä. Ja mennessään Pullolan lehmien ohi ei Ville ollut niitä näkevinäänkään.

"Mitähän se tuo täällä luulee tekevänsä", sanoi Pullolan emäntä harmissaan.

"Ilman aikojaan vikureelailee…" lohdutti joku emäntää.

Ville näkyi kuitenkin olevan näyttelyyn innostunut, vaikkei hänellä itsellään ollutkaan mitään tuotavaa, sillä puulta puulle hän kulki ja tunnusteli lehmiä. Ei mitään virkkanut, mutta tunnusteli, väliin hymyili ja väliin pudisti päätään. Ja niin hän lopulta joutui senkin männyn tyvelle, missä Syrjälän Hermanni seisoi Pääskysensä vieressä. Koetteli Hermannin Pääskystäkin, mutta samassa kuului huutoja, että herrat jo tulevat, isomahainen kunnanesimies etua leikkaamassa ja housunnapit kiinni panematta…

Herrat tietenkin ensin kättelivät Ison Herralan Taavettia, Lintulaa ja
Pullolan emäntää, jotka he tunsivat.

"Siinäpä on komea lehmä", sanoivat herrat mennessään Herralan Kullankukan ohi, ja toinen vielä sipaisi kämmenellään lautaselle. Ja sitten alkoi itse toimitus. Valittiin lisää palkintotuomareita: kunnanesimies ja hänen esityksestään myöskin Mikkolan Ville…

Se harmitti Pullolan emäntää, eivätkä siihen olleet muutkaan tyytyväisiä. — — —