Palkintotuomarit kulkivat männyltä männylle, lehmältä lehmälle, tutkivat ja tunnustelivat ja tekivät muistiinpanojaan. Mikkolan Villelläkin oli muistikirja, johon näkyi vetävän viivoja sikinsokin. Kullekin näyttelyyn tuodulle lehmälle pantiin metallinen lippu kytkyseen, ja siinä oli numero, monesko se oli. Herralan Kullankukka sai 1 ja Pullolan Leijona 2. Mutta Syrjälän Hermannin Pääskyselle joutui numero 44.
Ja niin jatkettiin tutkimusta. Kajahteli ilma sonnien lauluista ja lehmäin ammunnasta. Ja päivä paistoi ja hauskaa oli.
"Kumma, ettei tässäkään näyttelyssä näy monta maatiaisrotuista lehmää", sanoi agronoomi Mikkolan Villelle.
"Jo minä niille olen sanonut, etteivät tässä näyttelyssä tule kysymykseen isot ja lihavat lehmät, vaan maatiaisrotuiset", ilmoitti Ville.
"Tuskin voimme antaa ensi palkintoa ensinkään", arveli agronoomi.
Tultiin sitten tarkastuskierrolla Syrjälän Hermannin Pääskysen luo.
Pääskynen näkyi miellyttävän agronoomeja. He tunnustelivat sitä tarkoin ja tiedustelivat, paljonko lypsää.
"Ei sen maitoa ole mitattu", ilmoitti Hermanni. Mutta herrat tutkivat
Pääskystä monta kertaa ja puhuivat keskenään ruotsia.
Mutta Herralan Kullankukkaa, Lintulan Reesanttia ja Pullolan Leijonaa he kiittelivät kaikkien kuullen.
Illemmalla vasta ilmoitettiin tulokset. Toinen agronoomeista puhui ensin lämpimästi maatiaiskarjan mainioista ominaisuuksista ja siitä, että juuri sitä rotua oli koetettava saada jalostumaan.