Kun Horslunti oli lukenut valituskirjelmänsä ja lisännyt vielä jonkun pilkun ja pisteen, taittoi hän sen kokoon ja haki suuren ruskean kuoren, johon kirjoitti:
Suomen kenraalikuvernöörin valituskanslia
Helsinki
Finlant
Europee.
»Finlant» ja »Europee» kirjoitti hän sen vuoksi, että kirje varmemmasti tulisi perille, sillä sillä osoitteella saapuivat kirjeet Amerikasta asti.
Tyytyväisenä kirjoitukseensa ja varsinkin päällekirjoitukseen, liimasi hän kirjeen kiinni ja pisti pöytälaatikkoonsa.
Yö siinä oli kulunut, mutta hyvä siitä tulikin. Valheet olivat erinomaisen sukkelasti keksittyjä, asiallisia ja juuri sellaisia, joita hän oli nähnyt ja kuullut muidenkin sinne kirjoittelevan. Eräänkin hän nyt sattumalta muisti. Siitä oli ollut uutinen sanomalehdessä. Se oli vähän samaan suuntaan kuin hänenkin valituksensa. Hän oli pannut sen numeron lehteä tallelle ja haki nyt sen kätköstä… Siinäpähän oli:
»Kantelu kenraalikuvernöörille. Itsellinen Simo Juusonperä S:n pitäjän A:n kylästä on jättänyt kenraalikuvernöörille valituksen, jossa hän valittaa, että Y:n pitäjän nimismies Raita ja O:n piirin nimismies Koivu ja Y:n kihlakunnanoikeus viime vuoden syyskäräjissä ovat tehneet hänelle vääryyttä käsitellessään hänen ulosotto- ja korvausriitojaan. Juusonperä pyytää senvuoksi, että kenraalikuvernööri määräisi poliisitutkinnon näistä hänen asioistaan pidettäväksi. Valituksen johdosta, mikä on kirjavaa sekamelskaa, on X-läänin kuvernööri kenraalikuvernöörin käskystä vaatinut asianomaisten selityksiä.»
Niinpä niin, — mietti Horslunti. Tässä on kysymys nimismiehistä ja kihlakunnanoikeudesta, minun valituksessani taas tuomarista ja kihlakunnanoikeudesta…
Minun asiani on siis mahtavampi! Hyvä tulee! Ottaakin äijä itse asiasta selvän, kun juuri nyt sattuu Heinärannan kautta kulkemaan…
»Minkä vuoksi Tikelli on ajanut Horsluntin ulos oikeussalista?»