»Minä tarkoitan, etteivät voisi pitää suutansa kiinni, jos jollakin olisi semmoinen kirjoitus, joka pitäisi salassa pysyä… Vaan täällä taitaisi pysyä salassa…?»
Auruura katsoi Horsluntin pieniin, harmaisiin silmiin, jotka kiiluivat viekkaasti kuopistaan.
»Täällä minun takananihan ne ovat monet kylän salaisuudet», kehaisi
Horslunti. »Ja mahtuu niitä tänne vieläkin…»
»No sitä minäkin», ihastui Auruura. »Sitä minäkin, ja sen vuoksi tänne
Horsluntin puoleen käännyin…»
Ja Auruura selitti nyt, että kenraalikuvernöörihän pian matkustaa
Lappiin tästä Heinärannan kautta…
Horslunti ei ollut tietävinään koko uutisesta mitään, sanoi, ettei hän ollut vielä joutanut viimeksi saapuneita lehtiä lukemaan…
Niin siirtyivät asiasta asiaan ja lopulta Auruura ilmoitti, mikä hänellä oli asiana. Pitäisi kirjoittaa valituskirje siitä, että senaatti oli hylännyt hänen, Auruuran, valtioavun pyynnön käsityökoululta, jolle ennen oli annettu. Pitäisi kirjoittaa suoraan kenraalikuvernöörille ja siinä ilmoittaa, että senaatin hylkäävä päätös perustui tämän Heinärannan nimismiehen Plantingin lausuntoon… »että nyt kun itse tulee, niin menisin luonnossa asiasta puhumaan…»
Joo, joo! Kyllä Horslunti pian älysi, mistä oli kysymys. Pianhan semmoinen selvä- ja teräväjärkinen mies asian hoksaa! Auruuran täytyi ihmetellä Horsluntin älykkyyttä.
»Minä ymmärrän helvetin hyvin, mitä Auruura tarkoittaa», sanoi
Horslunti. »Asialla on tietysti kiire?» kysyi hän sitten.
»Kiirepä tietenkin! Pitäisi joutua tämän päivän postiin.»