Hän rypisti sitten Auruuran valituksen kokoon, heitti sen uuniin ja sytytti palamaan…
»Siinä menee», naureskeli hän, kun ei enää ollut jälellä kuin mustia siekaleita. »Siinä menee… ja yhtä hyvä lienee… Sinne nyt kaikki valituksia lähettelemään…»
Mutta aika kului, eikä Ollin-Mikkoa kuulunutkaan. Mikä saattoi olla syynä? Mikko, joka aina ennen oli ollut ylen täsmällinen…
Horsluntia alkoi mietityttää. Mietti syytä sinne tänne, mutta kun ei mitään keksinyt, päätti hän vielä vartoa…
Vartoi ja vartoi. Vihdoin hän tuskaantui odottamiseen, nousi, pisti kirjeensä poveen ja läksi, päättäen mennä suoraan Mikon mökille.
Mutta päästessään perille näki hän pirtin oven olevan kiinni, ja kun hän ikkunasta tirkisteli sisälle, ei siellä näkynyt muita kuin kolme kärpästä, jotka mellastivat pienen herneen kokoisen leivänmurun kimpussa keskellä pöytää. Horsluntia alkoi ihmetyttää.
Olisiko joku kieltänyt Mikkoa lähtemästä? Olisiko Mikko kuitenkin tullut sanoneeksi, että hänen oli mentävä Horsluntin asialle?
Ja samalla kun Horslunti veti päänsä Mikon ikkunasta pois, näki hän Aaseffin kävellä viuhtovan keppiään heilutellen ihan lähellä. Niinkuin olisi ollut jossakin pahan teossa, vetäysi Horslunti loitommaksi ikkunan luota eikä ehtinyt lähteä mihinkään päin ennenkun Aaseffi jo oli hänen vieressään.
Kuinka lienee ollut, mutta Horslunti oli huomaavinaan Aaseffin silmissä ja koko naamassa pirullisen ilmeen, joka melkein pelotti hänenkin kylmää vertansa…
Ja sanaakaan toisilleen sanomatta kävelivät miehet toistensa ohi.