Vähäpuheisena hän oli ja käveli pellon pientareita pitkin muka nousevaa orasta katsellen. Mutta muualla vaelsivat hänen ajatuksensa.
Päästyään lähelle saunaa, joka oli peltojen alla kivikkorovalla, seisahtui hän ja hymähti. Käveli sitten pihaan ja sanoi nuorimmalle tytölleen:
»Panepas, Helmi, sauna lämpenemään!»
Tyttö katsahti kysyvästi isäänsä. Päkkilässä ei miesmuistiin ollut lämmitetty saunaa tiistaina, vaan milloin viikolla lämmitettiin, lämmitettiin keskiviikkona.
»Nythän on vasta tiistai», sanoi hän isälleen.
»Niinhän nyt vasta on, vaan niinpä tässä tuntuu, että saunanlöylyyn pitää päästä», sanoi Päkkilä.
Tyttö ei enempää kysellyt, vaan riensi hommaan.
Ja vanha Päkkilä otti sinä iltana niin kuuman löylyn, että rengitkin pakenivat lauteilta ja tuumailivat, että jopa nyt isäntää kutisee tavallista enemmän.
* * * * *
Myöhään samana iltana istui vanha rovasti kirjoituspöytänsä ääressä. Hänen oli tapana näin kesäiltoina istuskella kamarissaan avonaisen ikkunan luona. Ja vaikkei hänellä usein enää niin myöhään ollut työtä, istui hän ja illan suloa nautti. Hänen ikkunastaan oli suurenmoinen näköala kylälle, korkealle mäelle, jossa vanha kirkko pitkien petäjien keskellä seisoi, ja kauas vuoriseen seutuun, jossa kukkulat näyttivät kasvaneen kiinni taivaanrantaan.