V
Ei ollut enää kuin pari päivää siihen, jolloin kenraalikuvernöörin piti tuleman…
Kylällä näyttivät kaikki toimivan askareissaan. Tukkilautat kulkivat joella yötä päivää niinkuin ennenkin. Aurinko nousi ja laski niinkuin ennenkin. Maan ruoho kasvoi, ja peltojen oras nousi nousemistaan. Lehmäin kellot kalkattivat laitumilla niinkuin ennenkin, lohipadolla hurrasivat miehet täyden apajan saatuaan. Pääskyset visertelivät, pihlajat kukkivat niinkuin ennenkin. Kylän raittia kulkivat ihmiset niinkuin ennenkin, kirkonkellot soivat, ja kaiku kierteli vaaroja pitkin niinkuin ennenkin…
Koko maailma näytti olevan aivan entisellään.
Mutta kuitenkin tuntui Ollin-Mikosta, ettei ollut kaikki niinkuin ennen. Aikaansa kuluttaakseen läksi hän Jannenmäkeen, jossa oli kuullut näinä päivinä olleen kovaa touhua ja hommaa. Salassa olivat jannenmäkeläiset muka hommanneet, mutta vihiä oli saatu sittenkin mitä hommaavat. Mikkokin oli siitä kuullut ja arveli, että onpa siellä soma käydä kuulemassa, mitä oikein aikovat.
Mikko puolestaan oli nyt päässyt tasapainoon eikä häntä liikuttanut vähääkään enää se, tuliko vai oliko tulematta suuria herroja. Hänellä ei ollut mitään valittamista eikä naukumista. Hän oli maksanut veronsa aina määrättynä päivänä, sekä kruunun- että kunnanverot; hänen luokseen ei ollut ryöstömies koskaan yrittänytkään eikä hänelle ollut pahaa tehnyt eikä hänen rauhaansa häirinnyt kukaan. Ei ollut hänellä valittamista niinkuin monella muulla tuntui olevan…
Laki on ankara niin yhdelle kuin toiselle. Ei täällä saanut toinen toisensa rauhaa, omaisuutta tai muuta rikkoa eikä anastaa… Ja joka luulee ja uskoo, että hänelle on väärin tehty, niin niitä varten ovat käräjät kahdesti vuodessa, syksyllä ja kevättalvella! Mitä varten oli lautamies ja haastemies, poliisi!
Kyllä käräjillä oikea asia oikeni, vaan väärän asian parissa siellä tulee hätä… ja hätäpä tuli viimein Horsluntillekin, vaikka on olevinaan lakioppinut ja ilmoisen ikänsä kälmeyttä oppinut… ja joutavuutta harjoittanut…
Mikkokin oli näinä päivinä mietiskellyt yhtä ja toista, vaan sitten kun kävi Salmo Päkkilän puheilla — ja Päkkilän puheisiin luotti — oli hän päässyt entiselleen.
»Meillä on laki… siihen me turvaamme», oli sanonut. »Ei tarvitse meidän, joilla on hyvä omatunto, hakea armoa keneltäkään eikä ketään rukoilla. Laki on suora ja ankara kaikille…»