Horslunti ja Aaseffi olivat aina olleet kylmät toisilleen. Harvoin olivat tervehtineet toisiaan ja vielä harvemmin puhelleet keskenään. Mutta nyt kun tulivat vastakkain, niin Aaseffi jo kaukaa huusi:
»Oletko nähnyt uutista lehdessä!»
»Olen minä nähnyt», vastasi Horslunti.
Aaseffi iski silmää Horsluntille ja virkkoi:
»Ehkäpä tässä minunkin eläkeasiani selviää…»
Horslunti ymmärsi, että Aaseffi aikoi kääntyä kenraalikuvernöörin puoleen. Mutta hän ei virkkanut mitään, käveli vain omissa mietteissään eteenpäin.
— Ei arvaa Aaseffikaan, mikä tämän pojan mielessä on… eikä sitä arvaa kukaan muukaan, — mietiskeli hän, kun Aaseffi jo oli ohi kävellyt.
Hän poikkesi useaan taloon, ja joka talossa jo tiedettiin, että kenraalikuvernööri matkustaa tästä Heinärannan kautta Lappiin päin.
»Siitä ei näy kuin vilahdus, kun kuuluu autolla ajavan», sanoi asiasta keskusteltaessa Mäkivälimaan isäntä.
»Mistäs tiedät, että autolla ajaa?» tiedusteli Horslunti, sillä siitä ei ollut mitään hänen lehdessään mainittu.