»Tuossa sanotaan Helsingin lehdessä», viittasi isäntä lehteen pöydälle.
Horslunti luki uutisen ja arveli:
»Vaan jos pysähtyy täällä jossakin!»
»Missäpä sillä täällä lienee tuttavia», arveli isäntä.
Hetken juteltuaan läksi Horslunti kotiaan päin. Häntä harmitti ja häntä mietitytti. Hän oli tullut huomaamaan, että jälkeen talvikäräjäin, joista hänet kyydittiin pois, oli hänen mahtavuutensa alkanut vähetä. Hän huomasi sen siitä, ettei häntä enää kukaan kohdellut pelonsekaisella kunnioituksella niinkuin ennen.
Ja siitä oli hän kiukussaan kaikille heinärantalaisille.
Mutta kaikille hän näyttää vielä, että mies hän on, jahka hän pääsee tuttavuuteen sen miehen kanssa, joka sanoo tuomareillekin, että mars västinkiin, uppiniskainen lurjus!
Ja nyt hän alkoi miettiä mitä kirjoittaisi. Mutta kesken parasta tekstiä johtui hänelle mieleen, että jos saavat kyläläiset tietoonsa, että hän sinne on kirjoittanut ja kyläläisistä valheita puhunut, niin… niin eivät taitaisi hänen päivänsä parata… Ne voisivat miehissä kostaa… ja mihinkä hän sitten turvautuisi?
Salassa, viisaasti ja varovasti tuli hänen toimia, niin ovelasti, ettei kukaan osaisi aavistaakaan, että hänellä semmoisia aikeita on…
Monenlaisissa mietteissä saapui hän kotiaan, vanhanpojan asuntoonsa.