Horsluntilla varmaan oli tietona, mihin aikaan suuret herrat tulevat…
Mutta ei hän silti päässyt lepoon. Johonkin päin mennäkseen lähti hän Päkkilään päin ja mietti että jos aikaa näyttää olevan, niin kiipeää Jannenmäkeen. Touhussa ja odotuksessa siellä tietenkin oli vanha Jannekin, joka lämpimästä kädestä aikoi valituskirjelmänsä kenraalikuvernöörille antaa! Jannella sitä juuri hommaa onkin!
Kun pääsi Päkkilän kohdalle, näki hän ihmeekseen ja kummakseen, että
Päkkilä oli väkineen turnipsimaata kitkemässä.
Mikko melkein säpsähti. Oliko hän ehkä erehtynyt päivästä? Eikö nyt ollutkaan tiistai?
Mikko laski viikon päivät ja oli varma siitä, ettei hän ollut viikkopöllönä. Mutta kuinka oli ymmärrettävissä, että Päkkilä, jonka tuli olla kenraalikuvernööriä vastassa, ryömi pölyssä turnipsimaalla!
Päkkilän kohdalla poikkesi Mikko syrjään, ettei Pakila häntä huomaisi. Eikä hän osannut selittää, minkä vuoksi hän ei tahtonut Päkkilää nyt juuri kohdata, vaikka muuten olivat tuttavat miehet…
— Kaiketi eivät saavu ennenkuin iltapäivällä, — ajatteli Mikko, koskapa
Päkkiläkin vielä on arkihommissa…
Hän ajatteli jo lähteä takaisin mökilleen, mutta kun kerran jo oli joutunut sille polulle, joka vei Jannenmäkeen, käveli hän menemään sinnepäin, jonkunlaista pettymistä tunnossaan tuntien.
Hän ehti lähelle mökkiryhmää; puron pauhu kuului, ja linnut lauloivat. Kun Mikko pääsi purolle, joka juoksi ohi Jannenmäen, äkkäsi hän miehen olevan kumarruksissa puron partaalla ja hankaavan molemmin kämmenin kasvojaan…
Mikko tunsi heti kasvojensa pesijän vanhaksi Janneksi.