»En tahtoisi. Mutta soisin, että nuori emäntäkin olisi iloisempi. En taida hänelle mieleen olla?»
»Olehan vain. Niin kauan kuin minulla on koti, on sinullakin. Niin äiti-vainajalle kuolinvuoteella lupasin…»
Inkerin silmät täyttyivät uudestaan kyynelillä.
»Olisi elänyt, olisi nuorta emäntääkin opastanut. Lieneekö sairas? Vai onko ikävä näin kaukana kirkolta?»
Lauri ei virkkanut siihen mitään.
»Olisin hänelle aina apuna, mutta en uskalla…»
»Elähän nyt itke, Inkeri! Kaikki tulee vielä hyväksi.»
Lauri ei ollut Inkerin kanssa monta sanaa vaihtanut koko kesänä. Nyt kahden Hukkajänkälle jäätyään olivat he puhuneet enemmän kuin pitkään aikaan.
Ja niin täynnä oli Laurin sydän, että hän melkein kuin tietämättään kysyi Inkeriltä:
»Uskotko sinä, että emännän on ikävä?»