Uusi aika oli tullut kiveliöönkin, ja erämaan rauha oli rikottu.
Leveä valtatie kulki nyt metsäisten salojen halki, suurempien järvien rannoille poiketen, yhdistäen kaksi suurta valtajokea ja liikepaikkaa toisiinsa. Laajoja metsäaloja oli tukkilaisen kirves kaatanut näinä vuosina kiveliöstä. Uusia kruununtorppia oli perustettu, talojen ja kylien väliset taipaleet olivat lyhenneet, ja nyt sai jo järvikylän mies oman kylän kauppiaalta tarpeensa ostetuksi. Tie oli tasoittanut tavarain hinnan, helpottanut liikennettä ja lisännyt asutusta.
Paloniemi on paljon muuttunut. Järveltäpäin tulija sen vielä tuntee entiseksi taloksi, mutta maantieltä käsin, joka kulkee aivan läheltä päärakennusta, ei sitä entiseksi tunne. Koko talontakainen männikkö on poissa, niin että maantietä kulkeva näkee talon ja osan viljelyksiä jo parin kilometrin päähän. Pirtin ikkunasta näkee laajan Susijänkän, joka työntää kylvöheinää pitkän pitkistä saroistaan. Koko jänkkä näkyy maantielle uhkeine niittylatoineen, jotka nekin ovat punamullalla maalatut.
Talon rakennuksista herättää navetta heti vieraan huomiota. Se on väljä ja valoisa, uudenaikaisesti sisustettu, vesijohtoineen ja juomakuppeineen. Tallissa on nyt kolme hevosta. Vanha riihirova on kauniina ohrapeltona, ja siitä nostetut kivet on kasattu pitkin järven rantaa. Entisissä ohrapelloissa kasvaa juurikasveja, perunoita ja turnipseja, joiden tuuheat, tummanvihreät ja voimakkaat naatit ilahduttavat katsojan silmää.
Asuinrakennusta on korotettu ja tehty suuri ja tilava työhuone lisää, siihen päähän rakennusta, jossa ennen oli kaksi kamaria ja vierastupa.
Suuri, kolmikulmainen kivi on vielä keskellä pihaa ja sitä lähellä ne koivut, jotka siinä olivat olleet jo silloin, kun Topias-vainaja talon tekoon oli ryhtynyt. Kiven viereen oli laukkunsa laskenut, nuotion tehnyt ja ensimmäisen yönsä nukkunut. Se oli muistojen kivi muutenkin, eikä Lauri ollut sitä siitä hennonnut hajoittaa, vaikka se joskus tuntui tielläkin olevan ja vaikka vieraat sanoivat, että se rumensi pihaa.
Näköala talosta järvelle päinkin on avartunut, kun riihirovan koivut ovat poissa. Kun arvaa katsoa polveilevaa järvenrantaa, niin näkee siinä, missä Sammaljoki järveen laskee, pienoisen talon, vasta uusista hirsistä salvetun. Siihen on asettunut rantamailta tullut mies, Huuskon Lassi, ja ruvennut Paloniemen torppariksi.
Ihmiset sanovat, että Lassi on sen Inkeri-vainajan Veli…
Heinäkuu on alkamassa, ja päivä on lämmin. Lauha tuuli puhaltaa etelästä, järven laineet lipattavat kuin leikillään sileälle, hienolle rantahiekalle. Suuri kiveliö järven ympärillä näyttää samanlaiselta kuin ennenkin, mutta sille, joka talon pihalta katselee ja muistelee talon entisiä vaiheita, näyttää kuin se olisi luhistunut kokoon, niinkuin sen entinen mahtavuus olisi mennyt ja sen voima vähentynyt. Vaikuttaako sitten katsojaan se, että viljelys on aukaissut koko niemen ja niemen juuren, josta maantie näkyy, vai onko muutos vain katsojan omissa mietteissä.
Äsken on taloon tullut vieras. Hevonen on pantu talliin, mutta kiesit ovat vielä pihalla täynnä matkustavan kapineita.