Yhtä nopea kuin oli Laurin kävely, yhtä levoton oli hänen mielensä.
Väliin uskoi hyvää, väliin pelkäsi pahinta. Hän oli tänä kesänä nähnyt
Ailin makaavan silmät auki kattoon tuijottaen, vaikka oli sydänyö.
Mutta hän ei ollut koskaan syytä kysynyt.
Pelkäsikö hän, että Ailin vastaus tekisi hänet vielä onnettomammaksi?
Mutta nyt hän kysyy — nyt täytyy kaiken muuttua, muutoin he menevät häviötänsä kohden. Nyt hän uskaltaa, hänen täytyy uskaltaa…
Hän oli jo ehtinyt vainion laitaan, jossa metsä loppui ja aukeni kaarevan kupevana järven niemi ja sen juurella talo. Pellot olivat etelään päin viettävällä rantatörmällä, ulottuen rantaan asti. Ojat juoksivat suorina järveen asti ikäänkuin tuoreutta imien saivovetisestä järvestä ylempänä törmällä oleville pelloille.
Kuun hopeavalossa näki Lauri siinä vainionsa, silmäsi kerran järvelle päin, mutta kiiruhti sitten piennarpolkua oikaisten taloa kohden. Häntä vastaan tuoksahti lämminneen saunan haju, ja kun saunan ovi oli auki, näkyi kiukaasta kiiluvan hehkuvaa hiillosta. Hänen sydämessään hytkähti hyvältä. Samalla hän näki, että talon paras pelto oli osaksi jo kuhilailla.
Piennarpolku vei saunan sivu. Kun Lauri joutui saunalle, näki hän avoimesta ovesta Selman kohentelevan hiillosta. Kesänavetasta kilahti kello pari kertaa lehmän märehtiessä, mutta ketään ei näkynyt liikkeellä. Laurin ajatukset paloivat kuin tulessa, ja koko viikon väsymys tuntui katoavan.
Jo pilkahti pirtin takasta tuli. Lauri oli kujalla näkevinään jotakin valkoista liikkuvan. Taas sykähti hänen sydämensä toivovasti, mutta päästyään likemmäksi hän huomasi, että se olikin kepin nokkaan kuivumaan asetettu valkoinen hame.
Piha oli tyhjä, suuri kolmikulmainen kivi keskellä.
Hän asetti haravat tikapuihin, jotka olivat asuinrakennuksen räystästä vastaan pystyssä. Vielä siinäkin hän toivoi, että pirtin ovi aukenisi ja hän näkisi Ailin tulevan iloisena portaille… Hänen sydämensä sykki, ja melkein mitään ajattelematta hän irroitti kontin nauhat ja laski kontin portaille… Hänen polvensa vapisivat, kun hän lähti nousemaan portaita porstuaan…
Avatessaan pirtin oven hän näki tädin seisovan tulen ääressä suurta mustaa pataa hämmennellen…