Koko entinen elämä, mutta varsinkin nämä kolme vuotta johtuvat hänen mieleensä. Oliko ollut suuri erehdys hänen naimisensa, jota oli uskonut korkeimmaksi onnekseen? Eikö Aili häntä ollutkaan rakastanut kuin lyhyen kihlausajan?
Hänen järkensä tuntui nyt tulevan avuksi enemmän kuin ennen. Kun hän alkoi tuntea, että sormenpäitä kylmä kihelmöitti ja hiestä kastuneen paidan läpi vilunväre hartioita kosketti, tuntui ajatus kirkkaalta ja melkein yhtä kylmältä kuin kuutamoinen järven pinta.
Hän muisti lyhyen, hauskan kansanopistoaikansa, muisti ensi tutustumisensa Ailiin, heräävän lempensä ja suuren onnensa. Ei osannut silloin aavistaakaan, että se ihannemaailma kerran tämmöiseksi tuskan ja murheen yöksi muuttuisi.
Oliko ollut koko hänen käyntinsä kansanopistossa suuren suuri erehdys? Miksi sinne oli mieli vuosikausia palanut? Eikä halu ollut loppunut, vaikka isä pani vastaan ja vakuutti, että erämaa kyllä poikansa opettaa. Muut kirkonkylän nuoret palasivat sieltä iloisina ja reippaina, tietoja ja oppia matkassaan tuoden. Hänkin oli saanut maistaa tiedon puusta, kun kävi kirkonkylässä ja hankki kirjoja. Alkoi nähdä elämää eri valossa ja yhä uusia tietoja janosi.
Viimein isäkin myöntyi. Ja niin hän toivorikkaana ja opinhaluisena pääsi matkaan.
Hän oli ollut tervetullut. Se, että hän oli kaukaisen kiveliön lapsi, oli johtajaa erityisesti ihastuttanut, ja pian olikin heistä tullut hyvät toverit. Hänen palava harrastuksensa, tavaton muistinsa ja suuret lahjansa tekivät pian hänestä opiston etevimmän oppilaan.
Silloin alkoi heidän rakkautensa.
Nyt, kun Lauri muistaa sitä aikaa, johtuu hänen mieleensä kummallisia seikkoja, joita hän ei tähän asti ollut tullut ajatelleeksi…
Eihän se ollut hän, vaan Aili. Hän kirjoitteli runoja, piti puheita ja eli kuin ihmemaailmassa. Hän näki kyllä Ailinkin toisten joukossa, mutta hän ei koskaan joutanut ajattelemaan muuta kuin opittavaansa. Usein kertoi hän yksinkertaisesta kodistaan, jonka isä oli omin käsin korpeen tehnyt, kauas erämaanjärven rannalle. Hän kertoi Pohjolan valoisista öistä, joita rakasti…
Laurin ajatus pyrkii siinä seisahtumaan, mutta taas luistaa hangassaan jäähän käynyt airon ponsi, ja taas vilun väre koskettaa hartioita. Silloin selvenee ajatus uudelleen, ja hän näkee nyt, mitä ei ennen ollut nähnyt…