Antti, Selma ja Inkeri puivat riihtä. Aamu on vielä varhainen, mutta kirkkaana ja päivänpaisteisena päilyy järvi syyskesän lempeässä lauhassa. Ei ole tullut toista hallayötä, ja Paloniemessäkin on saatu puitavaa viljaa kaikilta niiltä pelloilta, joiden pientareille ehdittiin turvesauhut sytyttää. Mutta vaikka halla tällä kertaa onkin ollut tavallista armeliaampi ja talossa on talven leipä, tosin hallan vikuuttamana, tiedossa, ovat päivät pitkät ja painostavat.
Laurista ei ole kuultu mitään sen jälkeen kun hän Inkeristä
Mukkajupukassa erosi. Ei ole ollut taloon kulkijaa mistään päin.
Inkerin aika on ollut kaikkein ikävin. Vaikka hän kaipasi ja odotti Laurin kotiintuloa, tuntui taas toiselta puolen hyvältä, että hän viipyikin. Inkeri päätteli siitä, että hän ei ole kohdannut Ailia… on hakenut, mutta ei ole löytänyt, sydämetöntä, joka Laurin onnen rikkoi ja rauhan talosta vei.
Iltaisin, kun muut nukkuvat, valvoo Inkeri palavissa ajatuksissaan. Hän luopi utukuvia ja tuntee itsensä onnelliseksi. Hän näkee itsensä Laurin puolisona, toimellisena emäntänä. Heillä on monta lasta. Mutta kun hän aamulla herää eikä Lauria vieläkään kuulu, laukeaa hänen jännityksensä.
Ei sitä kertaa hän käy pihalla, mene riihelle tai navettaan, ettei muista järvelle silmätä. Iltahämyssä saattoi seisoa pitkän aikaa venevalkamassa kuunnellen. Semmoisina tyveninä iltahetkinä kuului järveltä soutu hyvin pitkän matkan päästä.
Monta kertaa on hän jo tänäkin aamuna muistanut järvelle riihen ovelta katsoa. Päivänpaisteisena kenttänä kimaltelee ulappa, mutta ei ota silmä soutavaa sen pinnalta. Väliin unohtuu hän riihen ovelle pitkäksi aikaa. He ovat jo saaneet kaksi lattiallista puiduksi, kolmatta ovat latomassa. Emännän karkaamisesta ja Laurin viipymisestä he ovat keskustelleet jokainoa päivä, eivätkä he muuta näy muistavankaan.
»Eksyneen uskon», sanoo Antti, kun taas alkavat arvella, mihin emäntä oli kadonnut. »On Mukkajupukan ja Särkijärven taipaleelle ennenkin harhaannuttu. Eksyi semmoinenkin, joka ikänsä kiveliössä oli asunut. Muistaneeko Selmakaan sitä…?»
»En muista…»
»Särkijärven silloinen isäntä, Olli. Kesäyö oli, ja lähti tänne Palojärvelle siian pyyntiin… Eksyi… Haettiin ristiin rastiin. Ei tavattu ennenkuin syksyllä Jupukan laidasta luut…»
»Vaan tuntuuhan siinä polku koko välin Särkijärvelle asti?» arvelee
Selma.