»Ei ole Lauri», vakuuttaa Inkeri. »Tunnen Laurin sounnin pitemmänkin matkan päähän…»
Mutta hetken kuluttua Inkeri tuntee soutajan: se on Hietaniemen vanha
Iisakki, aivan yksin.
Antti ja Selma lopettavat syöntinsä ja rupeavat jatkamaan työtänsä.
Mutta Inkeri ei tee kumpaakaan. Katselee vain järvellätulijaa.
»On sillä asialliset asiat, Iisakilla», arvelee hän. »Ehkä tietää paljonkin.»
»Tulehan työhösi sieltä!» komentaa Selma, mutta ei malta Inkeri lähteä.
Yhä katselee, mielessään sinne tänne arvellen.
Hietaniemen Iisakilla onkin paljon uutisia. Vieraan on täti vienyt sisälle, talon parasta tarjonnut.
Tuulena rientää Inkeri riihityön loputtua saunaan, peseytyy, pukee ylleen toiset vaatteet, riihikampsut saunan loukkoon heittäen, ja rientää pirttiin. Ehtii juuri parhaiksi kuulemaan Iisakin uutisia.
Vasiten on Iisakki Paloniemeen lähtenyt tietoja tuomaan, koska tiesi, että täällä oli kiusat: emäntä teillä tietymättömillä, isäntä hänen jäljillään.
Ei ole Aili-emäntää mistään löydetty eikä ole häntä kukaan nähnyt.
Iisakki tietää kertoa Laurin retkistäkin. Särkijärveen oli Lauri ensiksi saapunut, mutta ei ollut sen kautta semmoista kulkijaa käynyt. Lauri oli palannut Mukkajupukkaan ja löytänyt länsirannalta veneen suuren rantakuusen juurelta, johon oli rihmalla kiinni sidottu. Seuraavana päivänä hän oli nähnyt Ailin jäljet Sallajänkällä, mutta siihen olivat kadonneet. Särkijärveltä ja Pihkajoelta oli kerännyt miehiä, ja kaksi päivää oli Mukkajupukan ja Särkijärven välistä taivalta haettu. Ei jälkeäkään. Lauri oli käynyt kirkonkylässä, ottanut nimismieheltä määräyksen, että eksynyttä piti miehen talosta lähteä hakemaan…