»Monta kylää siellä on ollut hakemassa koko viikon. Ei ole mitään löydetty, ei ole tavattu muita jälkiäkään kuin ne, jotka Lauri itse Sallajänkällä näki», jatkaa Iisakki kertomustaan. »Eikä ole helppo löytää niin laajoista kiveliöistä ihmistä, kun ei ole tietoa, mihin päin on sattunut menemään, outo ja metsiin tottumaton lisäksi… Ja kuuluu olleen siinä määräyksessä semmoinen otaksuma, että on mielenvikaisena kotoa karannut…»
»Voi hyvä isä sentään!»
Inkeri peittää kasvonsa käsiinsä ja ratkeaa itkuun.
»Ja kaiketi niin onkin — lieneekö sitä kotona huomattu», jatkaa Iisakki tyynin, vanhan miehen äänin. »Ne ovat mielenvikaisella omat vauhtinsa ja suuntansa… Ei ota kiinni semmoista… Ja kuollut kai onkin jo viluun ja nälkään…»
»Voi hyvä Jumala kuitenkin…»
Inkeri itkee niin, että koko ruumis vapisee.
»Jo se tuli murhe tähän taloon», sanoo tätikin. »Olisi löydetty ruumiskaan!»
»Sepä se. Vaan eipä löytynyt… löytyy, kun sattuu, luut vuosien perästä… On käynyt niin ennenkin…»
»Siihen tulivat aamuvarhaisella meille muutamat Särkijärven miehet ja kertoivat», jatkoi Iisakki kertomustaan. »Toista viikkoa sanoivat rämpineensä, penikulmien laajoja aloja hakeneensa. Väsyneet olivat ja tiesivät Laurin vielä olevan hakemassa… Oli kaikkia keinoja koeteltu… Ei missään näy… Oli siinä kolausta yhden miehen ja talon osalle…»
»Kuinka jaksanee Lauri?»