Täti niin kysyy. Inkeri yhä itkee.
»Vähäpuheinen kuuluu olleen ja surun painama, mutta muuten täysissä roveissaan… Vaikka onhan siinä kestämistä yhden miehen osalle…»
»On siinä kestämistä», vakuuttaa tätikin, mutta näyttää kuitenkin, muuta ajattelevan.
»Sanoivat puhutelleensa Lauria Sallajänkällä, jonne oli heistä jäänyt», jatkaa taas Iisakki. »Terveiset oli käskenyt viedä kotia, jos tänne asti tulevat, sanoivat. Inkeriä kiittää käskenyt vielä lisäksi…»
»Se evästä järveä rantaamalla vei», sanoo täti.
Mutta Inkeri itkien juoksee pois pirtistä.
Palaavat saunasta Antti ja Selma, ja heille kertoo Iisakki uutisensa uudestaan.
Silloin alkaa Selma muistella vanhan emäntä-vainajan unta, jonka tämä oli nähnyt sinä talvena, jolloin Lauri oli siellä etelässä kansanopistossa. Merkillinen uni se oli ollut, ja Selma muistaa nyt sen ja kertoo kaikille.
»Sitä tiesi, tätä ennusti», arvelee Iisakki. »Emäntävainajalla olikin omat aavistuksensa ja tietonsa… Kerran muistan…»
Ja Iisakki kertoo; kuinka kerran Topias-vainajan kanssa olivat lähdössä kairan poikki naapuripitäjään… »Niin kielsi lähtemästä, että paha vaanii taipaleella… Kesä oli. Nousikin kauhea ukonilma, ja samalle taipaleelle, jolle lähdössä olimme, tappoi salama kolme miestä, jotka olivat tulossa kairan poikki…»