Niin alkaa kukin muistoistaan etsiä minkä mitäkin tapausta, jonka sovittaa Ailin katoamisen yhteyteen…
»Koko kesän ovatkin noissa pihakoivuissa metsälinnut asustaneet», sanoo Selma. »Riekko sinä aamuna, jona Hukkajänkälle lähdimme, oli kuolleena puun alla… Tätä tiesi…»
»Tätä tiesi… tätä surua ja kuolemaa ennusti», vakuuttavat toiset.
* * * * *
Täti on tehnyt vuoteen Iisakille pirtin peräseinälle, jossa hänen omakin vuoteensa on karsinan puolella. Inkerin vuode on lähempänä uunia, melkein tädin vuoteen vieressä. Antti ja Selma nukkuvat vielä tallinpääkamarissa, missä heillä kummallakin on vakituinen kesäasuntonsa.
Myöhäiseen on puheltu. Nyt asettuvat levolle. Takasta hehkuvat vielä honkaiset hiilet, suloista lämmintä huoneeseen levittäen. Inkeri on jo vuoteessaan, tätikin makaa, mutta Iisakki sytyttää vielä piippunsa, ottaen hiilen näppiinsä, ja kävelee hänkin vuoteelleen.
»Minkälainen lienee ollut muuten ihmiseksi se Aili?» arvelee Iisakki.
»No oli se… Ei siitä ollut tämmöisen talon emännäksi», vastaa täti sängystään, kääntyy kyljelleen ja kysyy sitten: »Joko se Inkeri nukkuu?»
Inkeri tekeytyy nukkuneeksi eikä vastaa.
»Papin tytärkö kuuluu olleen?» jatkaa Iisakki, piippuaan poltellen.