»No jo uskoisi…»
»Olisi täällä otettavia ja ottajia… Jos nuori mies olisin, niin siihen Särkijärven Mustikkamäen Annaan minä mielistyisin… Siinä olisi emännän näköä ja kokoa…»
»No jo vain olisikin… Ja vähän perintöäkin…»
»Eikä niin vähänkään… Kuuluu saavan metsästään Mustikkamäki toista kymmentä tuhatta… eikä ole kuin kolme perillistä…»
»No jopa kuulen…»
Inkeri makaa kuin tulisilla hiilillä. Hänen tulee vari, joten pitää potkia peitto päältä, ja tuntuu kuin ei saisi hengitetyksikään…
Kun Iisakin ja tädin keskustelu vihdoin taukoaa ja molempien sängystä alkaa kuulua tasaista hengitystä, valvoo hän, kummallisten, sekavien ajatusten mellastaessa hänen mielessään.
Mustikkamäen Anna! Inkeri tunsi hänet. Oli oltu yhtaikaa rippikoulussa, vaikka Anna oli monta vuotta vanhempi…
Se oli ollut hirveän tyhmä vieläkin rippikoulussa, vaikka oli jo kolmatta vuotta…