Inkeri oli kuluneena keväänä käynyt ripillä. Lauri ja emäntä olivat käyneet häntä sääriiton aikana kirkolta noutamassa. Kirkonkylässä ajettiin jo kärryillä, mutta täällä oli vielä täysi talvi, kun he palasivat. Koko tulomatka oli ollut ikävää. Emäntä oli ollut vähäpuheinen ja Lauri istunut vakavana. Ei hänkään uskaltanut puhella, ja äänettöminä oli istuttu reessä… Inkeri tuli nyt ajatelleeksi rippikouluaikaansa ja kirkonkylää ja sitä, että hän nyt oli aikaihmisten kirjoissa. Hänen oli tänä kesänä ollut usein ikävä, kun ei ollut puhekumppania ja olisi väliin tehnyt mieli muistella tapauksia rippikouluajalta ja kirkonkylältä.
Kun hän kontin laidan yli näki Laurin pään ja vaaleaa niskatukkaa, tuli hänen mieleensä, että Laurillakin täytyi olla ikäviä hetkiä. Eiköhän hänkin kaivannut kirkonkylälle ja ehkä sinne kansanopistoon, jolta matkalta emännänkin toi…
Polku oli alkanut nousta kivikkorovalle, jonka kuvetta kiipesi korkean, puuttoman harjun laelle. Kun he saapuivat korkeimmalle huipulle, näkyivät taivaanrannat kirkkaina joka haaralle ja heidän takaansa Hukkajänkkä, nyt kokonaan harmajan usvan peitossa, niin ettei latoja erottanut. Siihen Lauri seisahtui ja kysyi:
»Väsyttääkö sinua, Inkeri?»
»Ei vähääkään.»
Hän katsahti Lauria silmiin. Lauri oli nyt niin omituisen surullinen ja vähäpuheinen.
»Kyllä nyt taitaa leivän pilata», virkkoi Lauri sitten taivaalle katsellen.
»Ovatkohan ehtineet leikata?» sanoi Inkeri, hänkin pilvettömälle taivaalle katsellen. Hänelläkin oli muistossaan hallayö, jona Paloniemessäkin pakkanen turmeli kaikki ohrapellot, — siemenet vain oli saatu pelastetuksi. »Ehkäpä ovat ehtineet», sanoi Lauri. »Ja ehkäpä järvi taas tulee avuksi, lämmintään laskien vainiolle.»
He jatkoivat matkaansa. Polku vei nyt harjua alas pimeää kuusikkokorpea kohden, jonka toisesta laidasta alkoi kapea, mutta kaltioinen ja pohjattomia silmäkkeitä täynnä oleva Kärmejänkkä.
Vaikka ilma tuntui kylmenevän sitä mukaa kuin polku vei harjulta alas Kärmejänkkää kohden, unohti Lauri hallan, joka uhkasi. Hänen mielensä oli levoton, ja hän johtui ajattelemaan monenlaisia asioita.