»Etkö haluaisi sinäkin kansanopistoon?»
Kysymys tuli aivan arvaamatta, eikä Inkeri osannut siihen heti vastata.
»En tiedä», sanoi hän. »Joutuisin niin kauas täältä kotoa…»
»Ajatteleppa sitä asiaa. Oppisit niin paljon ja näkisit…»
»Täti aina moittii sitä kansanopistoa…»
»Täti on vanhan ajan ihminen… Nyt on jo eri aika… uusi aika jo täällä sydänmaallakin… Mutta olen minä muutakin ajatellut…»
Lauri ei kuitenkaan ehtinyt sitä sanomaan, sillä he saapuivat juuri kujalle ja näkivät vierasten tulevan vastaan. Lauri tervehti heitä kuin tuttavia naapurin miehiä ainakin, vaikka olikin jo toista vuotta kulunut siitä, kun nämä naapurit, joita erotti melkein kaksipenikulmainen kiveliö, olivat toisiansa tavanneet. Tulijat olivat jo ikämiehiä harmaine metsäkyläläispartoineen, Teurajärven perintötilojen omistajia.
Jo oli kuulunut Teurajärvellekin Laurin vaimon katoaminen. Rantamailta käsin oli sinne tieto kulkenut. Siellä oli kerrottu, että emäntä oli marjaan lähtenyt ja sinne eksynyt.
Siinä kujalla jo vieraat tapahtuman ottivat puheeksi, osanotolla surkutellen kovaonnista miestä.
Lauri ei tahtonut mitään vaimonsa katoamisen syistä selittää, arveli vain vierasten puheisiin: