»Niin on käynyt, hyvät vieraat. Lienette kuulleet etsimisestä?»
»On kuultu. Mutta tikku on yksi ihminen tämmöisillä takalistoilla… Ellei juuri sattumalta päälle astu, ei hakemalla kohtaa… Ei ollut ensimmäinen eksyjä näille kairoille… On monta mennyt minunkin muistooni… On mennyt, ettei ole luun murua koskaan löydetty…»
»Ja tämä sinun vaimosihan oli lisäksi outo, etelästä tullut… Ei kummakaan, että eksyi», sanoi vielä vahvikkeeksi toinen isännistä.
Keskustellen he nousivat portaille, ja Lauri käski vierasten käydä tupaan, joka oli suuri, valoisa huone porstuan toisella puolella.
Siinä oli Laurilla kirjahyllynsä ja sanomalehtensä. Olipa pöydällä, ikkunan alla, kirjoitusvehkeetkin ja mustepullo.
Vieraat istuutuivat, partojaan pyyhiskellen.
Aamulla varhain he olivat lähteneet Teurajärveltä ja nyt iltapuoleen vasta perille saapuneet. Ei ollut »tänä kesänä näiden järvien välistä taivalta kukaan kulkenut. Polku olikin paikoitellen kadonnut kokonaan.
»Vaan tuntuvat vielä ne Topias-vainajan veistämät pilkat», selitti Saajoranta. »Vaikka kyllä niiltäkin outo eksyy, mutta meille ovat molemmille maat siksi tutut, ettei harhaan joudu, vaikka sattui tämmöinen sumuinen, päivä.»
Tiedustelivat vieraat vielä vuodentulosta, kertoivat, että niin oli kova se Perttulin halla, ettei riiheen pantavaa tullut Teurajärvellä, ei taloissa, ei kruununtorpissa. Miten oli täällä Paloniemessä?
Ihmetellen vieraat kuuntelivat, kun Lauri kertoi, että oli osa saatu raskaita, hyvin itäviä ohria ja kaikki lyhteet toki riihessä käytetty. Ja sitten vasta kummastuksensa lausuivat, kun Lauri lakissaan uutisviljaa toi nähtäväksi.