»Siinäkin se oli vähän pitkämielisempi mies, Topias-vainaja», alkoi Kumpula, vanhempi isännistä, selittää, »kun tämän järven rannalle alkoi talon tehdä. Olisi ollut kruununmaita sekä Teurajärven että Särkijärven rannoilla, ja oli sieltä vainajalle tarjottukin, että niistä järvistä toki pääsee vesistöjä pitkin kotirannasta kirkolle asti, vaan ei pääse tästä järvestä veneellä mihinkään. Mutta ei pelottanut se Topias-vainajaa; ymmärsi, että maa on tämän järven rannalla viljavaa, — älysi, että lujempi on tämä niemi hallaa vastaan kuin muiden järvien niemet. Ja senvuoksi tähän asettui ja tälle niemelle talon perustuksen laski… Muistan vielä… Ja eikö liene silloin jo sillä vainajalla tunnossaan kuvastunut tiekin… Semmoiseen käsitykseen olen jäänyt… Ja hänenhän se oli alkuunpanema koko hanke…»
»Hänen oli», vahvisti Saajoranta. »Hän se osasi maatkin näyttää ja selitykset antaa, missä parhaat hiekkaharjut kulkevat…»
»Jaa», myönsi siihen Kumpula ja kiirehti sitten sanomaan: »Et ole kuullutkaan viimeisiä uutisia, Lauri!»
»En ole kuullut. Muistanut olen ja pitkästynyt… Taitaa olla vierailla hyviäkin uutisia?»
Lauri näki isäntien nauravista silmistä, että hyviä niillä oli uutisia.
»Onpa ne melkoisia uutisia», jatkoi Kumpula. »Onpa semmoinen uutinen, että toteen käypi Topias-vainajan ennustus…»
Ilosta hypähti Lauri seisomaan ja kysyi vilkkaasti: »Ettäkö tie tulee tämän Palojärven kautta tehtäväksi…?»
»Juuri niin… tuosta juuri talon takaa, josta linja, Topias-vainajan ehdottama, on vedetty… Ja vielä muutakin…»
»Valtio on siis myöntänyt?»
»On myöntänyt, ja osa rahoja on jo kirkonkylän postitoimistoon saapunut… Ja sitä varten nyt tämän Saajorannan kanssa olemme liikkeelle lähteneet, tietoja sinulle tuomaan…»